 Osakan linna ja linnanpuistoa  Sashimi-lajitelma sushiravintolassa Osakassa  Kirsikankukkia näkyi jo (paikka paikoin) runsaasti Kiotossa Japani on kiehtova maa, ja on muuttunut satama satamalta mielenkiintoisemmaksi. Saavuimme neljä päivää sitten Japanin kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin Osakaan kaksipäiväiselle vierailulle. Kyseessä on miljoonakaupunki, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja kaupunkia on mahdoton ottaa nopeasti haltuun kävellen. Sen sijaan otimme haltuun kaupungin joukkoliikenteen ja suuntasimme ensimmäisenä Osaka-päivänä heti keskustaan, sillä kartan mukaan sieltä löytyisi Osakan linna. Metroasemalla oleva lipunmyyntiautomaatti ei huolinut korttejamme, mutta onneksi olimme saaneet nostettua käteistä automaatista ja lipun osto onnistui. Metrolinjat oli mielestäni selkeästi merkitty kirjaimin ja asemia oli helpointa seurata juoksevan numeroinnin avulla. Osakan linnan alue vaikutti olevan myös kaupunkilaisille itselleen mukava paikka viettää vapaa-aikaa. Lämpimänä kevätpäivänä perheet olivat tulleet piknikille linnaa ympäröivään puistoon, myös linnan muurien sisällä oli paljon väkeä ja bongasimme useita hääpareja, jotka olivat tulleet otattamaan itsestään kuvia historiallinen linna taustallaan. Japanilaiset linnat eivät muistuta ulkonäöltään juurikaan eurooppalaisia vastineitaan, vaikka molemmista voi löytyä vallihautoja ja muureissa on ampuma-aukkoja. Itse linna oli kaunis monikerroksinen valkoinen rakennus, joka kapeni huippua kohti ja jonka räystäslinjat olivat itämaiseen tapaan tyypillisen kaarevat ja koristeelliset. Sisään emme edes yrittäneet, kun näimme linnan edustalla kiemurtelevan jonon, mutta myös ulkopuolella riitti nähtävää ja kauniita maisemia. Linnan jälkeen lähdimme kävelemään kaupungille ja kävimme kahvilla ensimmäisen löytämämme kahvilan terassilla. Tavallista kahvilaa oli yllättävän vaikea löytää (kun emme halunneet mennä Starbucksiin emmekä McDonaldsille), joten kun sellainen tuli vastaan, niin tilaisuus piti heti hyödyntää. Minulle meinasi tulla hätä käteen, kun olin valinnut runsaat tarjottavat ja kahvit ja kävikin ilmi, että kahvilassa kävi maksuksi vain käteinen tai jokin japanilaisten ikioma maksusovellus. Huomasin käteisen olevan jo vähissä, jono kuumotti takana ja kaivelin kolikoita taskusta. Kun yhden leivonnaisen jätti pois ja haki pikapikaa terassilla jo istuvalta Peteltä pari lisäkolikkoa, niin maksu loppujen lopuksi onnistui kasvoja menettämättä. Myöhemmin opas kertoi jollain retkellä, että Japanissa käytetään vielä yllättävän paljon käteistä. Me olimme luulleet, että Japani jos mikä on digitaalisen maksamisen luvattu maa, mutta käsitystä piti siis muuttaa. Tämän olisi voinut tajuta jo aikaisemmin käteisautomaattien suuresta määrästä. Illalla etsin netistä mukavalta näyttävän sushiravintolan, jonne lähdimme omatoimiselle iltaretkelle. Minulla on ravintoloiden etsimiseen kehittynyt jonkinlainen oma algoritmi: ensin haen Googlen karttapalvelun avulla ravintoloita sopivalla sijainnilla ja sopivassa hintaluokassa, sitten tutkailen niistä nettiin ladattuja kuvia ja lukaisen muutaman Google-arvostelun kävijöiltä (antaen enemmän painoarvoa tuoreemmille kommenteille, mutta jättäen huomiotta yksittäiset arvostelut, jotka haukkuvat kaiken yhden tähden arvoisiksi), ja lopuksi teen päätöksen puhtaan intuition avulla, eli ”mikä tuntuu parhaalta”. Sen olen jo oppinut, että jos vaikkapa Tripadvisorin suositusten perusteella yrittää mennä ravintolaan, joka saanut ”parhaat arvosanat”, niin pieleen menee. Yleensä paikka on ihan erilainen kuin on luullut tai sitten se on täpötäysi ja ahdas. Olenkin jättänyt kyseisen sovelluksen viime vuosina tyystin oman onnensa nojaan. Intuitioon kannatti nytkin luottaa. Löysimme lämminhenkisen pikkuravintolan, jossa henkilökunta suorastaan riensi ovelle vastaanottamaan meitä ja pöytä järjestyi saman tien. Tuikean oloinen kokki teki susheja ja muita annoksia käsittämätöntä vauhtia avotiskin takana ja koko henkilökunta vastaili hänen huutoihinsa, kun uusia annoksia valmistui pöytiin vietäväksi. Kokki ei silti loppujen lopuksi ollut yhtään tuikea, huomasin tämän siitä, kun hän uteliaasti maskin takaa hymyillen seurasi, mitä pidimme hänen loihtimistaan sashimi-lajitelmista. Itse olen viime vuosina rakastunut sushiin (nytkin tätä kirjoittaessa meinaa alkaa sylki erittymään kuin Pavlovin koiralla), mutta Pete ei ole vielä ihan niin hurahtanut ja niinpä sain poimia hänenkin lautaseltaan muutamia paloja itselleni. Voi olla, että merisiili vaatii myös minulta vielä lisää totuttelua, ennen kuin sitä voi pitää täysin herkullisena. Hyvin menneen alun jälkeen tilasimme pariin otteeseen lisää muita sushipaloja ja seurasimme ihaillen ravintolan henkilökunnan moitteetonta yhteispeliä. Onneksi ravintolalla oli myös käsin kirjoitettu englanninkielinen ruokalista ja yksi englantia hyvin osaava tarjoilija, muuten olisimme olleet auttamatta ulalla siitä, mitä tilata ja syödä. Seuraavana aamuna huomasimme, että juuri edellisenä päivänä meidän olisi pitänyt olla opastetulla retkellä, jonka olimme ostaneet aikaisemmin. Omatoimisen Osakan linnan tähyämisen sijaan meillä olisi ollut järjestetty retki Himejin linnalle, naapurikaupunkiin. Emme muistaneet tätä, koska varustamo oli unohtanut tulostaa meille liput hyttiin, ja kun meillä oli toisellekin Osakan päivälle varattu retki (ja tämän toisen päivän retkiliput olivat tulleet), niin emme siinä vaiheessa tajunneet ja muistaneet, että meillä oli retki molemmille päiville varattuna. Osittain siis meidänkin moka, kun emme pitäneet huolta omista varauksistamme, mutta osittain varustamon erhe, kun liput olivat jääneet tulostamatta. Retkitiskillä virkailija onneksi ymmärsi tilanteen ja saimme hyvityksen käyttämättä jääneestä retkestä. Jälleen osoitus hyvästä palvelusta, jota laivalla olemme koko ajan saaneet. Ja onneksi Osakan linna on aika lailla Himejin linnan näköinen, niin ei jäänyt harmittamaan sekään puoli. Toisen Osakan päivän retki vei meidät Japanin vanhaan pääkaupunkiin, Kiotoon, tutustumaan kahteen eri šintolaiseen temppeliin. Matkalla opas kertoi japanilaisten kahdesta pääuskonnosta, buddhalaisuudesta ja šintolaisuudesta ja niiden rinnakkaiselosta nykypäivänä. Japanilaiset eivät ole kovin ahkeria uskonnollisten menojen harjoittajia, ja useat ovat ottaneet omaan elämäänsä ja sen taitekohtiin vaikutteita näistä molemmista uskonnoista, ja joskus jopa kristinuskostakin. Siksi on vaikea joskus edes määritellä, edustaako joku henkilö jotain tiettyä uskontoa vai ei. On olemassa sanonta, että japanilainen syntyy šintolaisena, menee naimisiin kristittynä ja kuolee buddhalaisena. Kuten kaikkialla maailmassa, hengellisyydellä on silti varmasti sijansa myös monen japanilaisen elämässä ja uskomuksissa. Retkellä huomasimme, että muutkin turistit olivat lähteneet liikkeelle ja että matkatoimistot myivät samoihin kohteisiin paljon ryhmämatkoja. Joka paikassa tuntui olevan valtavasti ihmisiä, ja bussitkin juuttuivat kapeille teille ruuhkiin niin pitkäksi aikaa, että oma henkinen hiljentyminen temppelien äärellä oli vähintään haastavaa. Tästä huolimatta näimme jälleen kauniita maisemia ja rakennuksia ja opimme lisää Japanin kulttuurista, joten turhaksi retkeä ei missään nimessä voi sanoa. Seuraavana päivänä (eli kaksi päivää sitten) saavuimme paljon pienempään Shimizuun, joka nykyään on osa Shizuokan kaupunkia. Shimizussa pääsimme kokemaan japanilaista kylpyläkulttuuria, kun meidät kuskattiin paikalliseen onseniin, kuumien lähteiden vedellä täytetyille ulkoilma-altaille. Ennen kylpylää yritimme tähystää kohti kuuluisaa Fuji-vuorta, joka on Japanin korkein vuori (3776 metriä) ja yksi Japanin suurimmista symboleista ja Shimizun vetonauloista. Hetkittäin ujo vuori tulikin esiin pilviverhon takaa, mutta suuren osan päivää sen huippu oli näkymättömissä. Joitakin kuvia siitä onnistuimme räpsimään. Ennen kylpylään saapumista oppaamme opasti meitä kattavasti oikeasta kylpyläetiketistä. Naisille ja miehille on omat puolensa. Ennen altaisiin menoa on käytävä suihkussa. Tämä kaikki kuulosti tutulta suomalaisistakin uimahalleista. Mutta merkittävä ero tästä eteenpäin oli se, että uimahousut olivat kiellettyjä, eli altaissa oltiin alasti. Ja naiset ja miehet siis myös kylpivät omilla puolillaan. Myös tatuoinnit olivat kiellettyjä, ilmeisesti ne pelottavat japanilaisia ja heille tulee kaikenlaista rikolliseen toimintaan liittyvää niistä mieleen. Petenkin piti peittää kaksi pientä tatuointiaan ihonvärisellä teipillä, jotta pääsi mukaan allasalueelle. Itse kylpeminen oli äärimmäisen rentouttava kokemus. Isommassa ja kuumemmassa altaassa ei voinut lojua kovin kauan, sillä vesi oli niin lämmintä, että se vei mehut mennessään, mutta alueelta löytyi myös pienempiä altaita, joiden vesi oli juuri sopivan lämmintä, että niissä olisi voinut lillua koko päivän. Kameroita ei luonnollisestikaan voinut ottaa mukaan kylpyläalueelle, koska alastomien ihmisten kuvaaminen ei tulisi kyseeseen. Shimizun kaupunki lähetti meidät iltapäivällä jatkamaan matkaa rumpuesityksen ja ilotulituksen saattelemana, mikä teki meihin vaikutuksen. Ihmiset laiturilla vilkuttivat ja vaikuttivat aidosti iloisilta siitä, että olimme saapuneet heidän vieraikseen. Olemme tätä kirjoittaessani juuri lähtemässä Tokiosta, jossa vietimme seuraavat kaksi päivää. Kirjoitan Tokiosta silti vasta seuraavalla kerralla, mahdollisesti jo piankin, että tapahtumat eivät pääsisi unohtumaan. Nyt kun Suomenkin mahtava euroviisukappale on valittu, niin tähän voi laittaa suosikkini viime vuodelta: Viron. (Japani-teemaisia kappaleita ehtii vielä myöhemminkin…). Jostain syystä tämä länkkäriteemainen kipale kolahti minuun ja pysyi soittolistallani pitkään. Myös sen teema, eli toivon ylläpitäminen, on aina ajankohtainen. Stefan: Hope: https://youtu.be/aotiW5XJTNg  Lähdön hetkellä Shimizussa Fuji-vuori näkyi osittain
0 Comments
Leave a Reply. |