 San Francisco oli täynnä toinen toistaan kauniimpia pientaloja, olisiko tämä art deco -tyyliä tai jotain…  Pete rohkaisi kokeilemaan jotain uutta hiustyyliä, tällainen tästä nyt sitten tuli Älkää hätääntykö, jos ette ymmärtäneet otsikkoa, en minäkään hätääntynyt. Mutta palataan siihen myöhemmin. Meksikon ja tequilan jälkeen oli vuorossa Amerikan Yhdysvallat burgereineen kaikkineen. Jälleen yhden mukavan meripäivän jälkeen saavuimme aurinkoiseen San Diegoon, aivan Kalifornian osavaltion eteläosaan Meksikon rajalla, ja Meksikon puoleinen Tijuanan kaupunkikin näkyi horisontissa. Kuten kaikki tiedämme, Yhdysvallat on tarkka siitä, ketä maahan tulee ja meilläkin oli maahantulolupa ESTA hankittuna jo ennen laivaan nousua Italiassa, varustamo halusi välttää mahdolliset hankalat tilanteet jo ennakolta. Kun saavuimme San Diegoon, satamaviranomaiset halusivat tarkastaa koko laivan ja kaikki sen matkustajat ja henkilökunnankin, jokaisen oli käytävä rajavirkailijan juttusilla ja saatava leima passiin. No, eihän tässä mitään, maassa maan tavalla, mutta jotenkin silti tuntuu, että ystävällisyydestään muuten kuuluisassa maassa ei ihan ole osattu ottaa huomioon maahantuloprosessien sujuvuutta. Meille oli annettu etukäteen edellisenä iltana aikahaarukka, klo 8.45-9.15, ja meidän rajatarkastuksemme oli tarkoitus tapahtua tällä aikavälillä toissapäivänä. Heti kun pääsimme jonoon klo 9 paikkeilla, radiosta jo kuulutettiin, että rajatarkastukset kestävät odotettua pitempään. Emme tässä vaiheessa vielä osanneet arvata, kuinka pitkään. Seisoimme hitaasti etenevässä jonossa runsaat neljä tuntia, onneksi osuimme jonoon samaan aikaan kuin toinen suomalainen pariskunta laivalla, niin aika meni leppoisammin, kun oli mukavaa jutusteltavaa. Lopulta pääsimme tarkastuksen läpi, ja pääsimme kaupunkiin. Meille jäi muutama tunti aikaa kävellä aurinkoisella rantakadulla, jossa erilaiset kaupustelijat esittelivät tuotteitaan. Löysimme ravintolan aivan rannan tuntumasta ja söimme ensimmäiset Ameriikan burgerit. Rakastan burgereita, ja tämäkin oli erittäin maukas. Varustamon tarjoamiin retkiin kuului vielä lyhyehkö risteily San Diegon sataman lahdella, mutta retki alkoi hieman myöhässä, aurinko laski pian lähdön jälkeen, joten kovin paljon tuolla risteilyllä ei enää nähnyt. Helikoptereita pörräsi ilmassa koko ajan, ja sotalaivoja ja sotilaita näkyi vähän siellä sun täällä. Ei käynyt epäselväksi, että San Diegossa on Yhdysvaltain toiseksi suurin meritukikohta. Jälleen välissä oli yksi meripäivä, jonka aikana pääsimme tutustumaan laivan komentosiltaan. Olen jo päässyt käymään parin laivan komentosillalla, joten kovin paljon uutta siellä ei enää ollut, vaikka mielenkiintoista noiden laitteiden näkeminen aina on. Varsinkin elektroninen navigointipöytä reittikarttoineen olisi ollut mukava saada hyttiin mukaan, niin olisi voinut kätevästi seurata matkan kulkua ;-) Laivan järjestelmät on toimittanut suomalainen Wärtsilä, firman nimen pystyi bongaamaan useissa paikoissa. Ja sitten, lopulta pääsimme San Franciscoon, jos ei nyt aivan tarunhohtoiseen, niin varmasti ainakin yhteen kalleimmista, suosituimmista, moni-ilmeisimmistä ja, omasta mielestäni yhteen kauneimmista kaupungeista, jossa olen koskaan käynyt. Laivamme ui aamuhämärissä Golden Gate -sillan ali San Franciscon lahdelle, ja olimme jälleen (kuten Panaman kanavallakin) vääntäytyneet ylös jo pikkutunneilla, jotta emme menettäisi tätä ainutkertaista tilaisuutta nähdä sillan alitus parvekkeeltamme. Sillan jälkeen lähdimme vielä nukkumatin mukana unten maille pariksi tunniksi, ja heräsimme uudestaan, kun laiva oli jo tukevasti kiinni laiturissa. Tällä kertaa, koska laiva oli jo tarkastettu ja matkustajat selvitetty San Diegossa, pääsimme kirmaamaan laivasta ulos kuin lehmät kevätlaitumelle, ja käytimme tilaisuuden hyväksi. Ihastuimme kyllä San Franciscon maisemiin samantien. Raitiovaunut, pilvenpiirtäjät, kauniit talot, kukkulat, aurinko, ihmiset. Cisco on ensimmäinen kaupunki maailmanympärimatkalla, jossa laiva oli satamassa yön yli, joten meillä oli kaksi päivää aikaa tutustua kaupunkiin. Ensimmäisenä päivänä kävimme aamupäivällä ensin tekemässä itsenäisen kävelykierroksen, ja iltapäivällä meillä oli opastettu retki Golden Gate -sillalle ja kaupungin muille näköalapaikoille. Omalta kävelykierrokseltamme mieleen jäi erityisesti Telegraph Hill, jolle kiipesimme vain siksi, että yhden kadun varrella oli niin kauniita taloja. Pian huomasimme, että kaupunki on täynnä ihastuttavia pieniä kaksi- ja kolmikerroksisia pientaloja, juuri niitä, joita näkee aina elokuvissa. Jokaisessa talossa on omat uniikit erkkerit, parvekkeet ja portaat. Kiivetessämme kohti kukkulan huippua tapasimme miehen, joka oli tullut ihastelemaan maisemia kahvikuppi kädessään oman kotinsa oven edustalle (kuten tulee kuulemma melkein joka aamu) ja hän tervehti meitä jo kaukaa. Kertoi, kuinka on asunut kaupungissa jo 43 vuotta, vaikka on alun perin kotoisin New Yorkista. Nyt on jo eläkkeellä ja on aikaa viestiä lasten ja lastenlasten kanssa. Kertoi meille reitin kukkulan huipulle ja toivotti hyvät jatkot ennen kuin alkoi rupatella naapurinsa kanssa. Toisena päivänä päätimme lähteä hyvissä ajoin aamulla kiertämään kaupunkia omatoimisesti. Olimme nähneet edellisen päivän sightseeing-kierroksella bussin ikkunasta Castron kaupunginosan sateenkaariliput ja päätimme lähteä tutustumaan paikalliseen tunnelmaan. Matkaoppaamme oli edellisenä päivänä kertonut että raitiovaunu F kulkee sinne näppärästi koko matkan satamasta Market Streetiä pitkin, nyt piti vain selvittää, miten siihen ostetaan liput. Kaupungin julkisen liikenteen sivusto suositteli lataamaan MuniMobile-nimisen äpin, jolla saa liput näppärästi ostettua ja ne voi näyttää myös offline-tilassa mahdollisille tarkastajille. Päivälippu busseihin ja raitiovaunuihin olisi hinnaltaan vain 5 dollaria. Latasin äpin, ja huomasin, että se oli jollain hyvin erikoisella kielellä. Tutkin hieman äpin palautteita ja pian selvisi, että jostain kumman syystä juuri suomalaisille käy usein niin, että äppi tulkitsee puhelimen kielen filipinoksi (yksi Filippiinien virallisista kielistä), ja kaikki valikot ja toiminnot ovat tällä kielellä, ja kieltä ei saa vaihdettua mistään eikä mihinkään. En antanut tämän lannistaa mieltä, vaan tartuin härkää sarvista. Kirjautuminen oli onneksi melko yksinkertainen, oli helppo arvata, mihin pitää kirjoittaa nimi ja mihin meiliosoite ja puhelinnumero, ja sain vielä PayPal-maksutiedotkin lisättyä, vain pari kertaa googlekääntäjää käyttämällä. Sitten vain ”Bumili ng Mga Ticket” eli ostamaan lippu, ja hetken päästä luurissa oli päivälippu hankittuna :) Yritimme samaa vielä Peten puhelimella, mutta jostain syystä hänen puhelimeensa emme saaneet näkyviin muuta kuin virheilmoituksen. Onneksi sain vielä omaan puhelimeeni toisen päivälipun hankittua hänellekin, niin pääsimme lähtemään kaupungille. Raitiovaunu oli mukavan retro, ja matkustimme sillä pääteasemalle Castron kaupunginosaan, joka olikin mukava ja mielenkiintoinen kokemus. Sateenkaarilippuja oli tosiaan vähän joka puolella, miesparit ulkoiluttivat koiriaan, ja erityisesti miehille suunnattuja putiikkeja ja parturiliikkeitä ja ravintoloita oli paljon, ja vaikka kaikki tuntui olevan kovin ”gay”, niin kaikki oli samalla täydellisen luontevaa. Tästä huolimatta en tiedä, haluaisinko kuitenkaan itse asua tuolla alueella. Minusta meidän homomiesten ei tarvitse erikseen eristäytyä muista tai muuttaa omalle asuinalueelle tunteaksemme oloamme kotoisaksi, ja minusta olisi erikoista, jos tuttavapiirissäni olisi vain muita homoja. Suomessa elämisen olen kokenut kaikkialla helpoksi ja suomalaiset ovat jo sen verran järkeviä muutenkin, että omalle kaupunginosalle ei ehkä ole samanlaista kysyntää. Vaikka voihan monella olla täällä San Franciscossa motivaationa vain löytää paremmin seuraa itselleen, kukaties, ja se on helpompaa, kun seura löytyy läheltä. Söimme paikallisessa bistrossa Ameriikan toiset burgerit lounaaksi, ja erehdyimme sen jälkeen astumaan yhden vaateliikkeen ovesta sisään, ja sieltä sitten taas löytyi pari paitaa lisää kotiin kannettavaksi. Matkaa on tehty jo sen verran pitkään, että hiukset ovat venähtäneet ja vaikka laivalle olin jo varannut parturin viikon päähän, niin bongasimme Castrossa yhden sen parturiliikkeistä ja kysyimme, löytyisikö sieltä aikaa nopeaan hiustenleikkuuseen. Löytyihän sieltä, mutta nopeaa se ei ollut, eikä se todellakaan haitannut yhtään. Pyysin parturilta hieman muodonmuutosta kuontalooni ja hän kyseli ja varmisti vielä toiveitani. Hän osoittautui huolellisuuden perikuvaksi, ja ajeli hiuksiani melkein tunnin ajan jos jonkinmoisella koneella ja partaterällä, ja vähän saksillakin. Sitten oli hiustenpesun aika, mutta ei tämäkään ollut mikä tahansa huuhtaisu, vaan sain kasvoilleni miedosti mintuntuoksuisen lämpimän pyyhkeen samalla kun hierova tuoli nosti jalkani ylös ja parturi pesi hiukseni. Todellinen keskipäivän spa-kokemus. Lopulta oli aika palata raitiovaunulla takaisin laivalle. Nyt olemme jo irrottaneet köydet, puksuttaneet uudelleen Golden Gaten ali ja ottaneet suunnan kohti Havaijia. Tähän lopuksi vielä Scott McKenzien San Francisco, jota lauleskelimme jo ala-asteella Petterin musaluokalla ja joka nyt jotenkin sattui tulemaan mieleeni. Scott McKenzie: San Francisco: https://youtu.be/7I0vkKy504U  Ihan ”vaan ohimennen” räpsäisin kuvan Golden Gate -sillasta kun San Franciscosta lähtiessä alitimme sen (taas)
0 Comments
Leave a Reply. |