 Cairnsin rantakadulla pällistelemässä  Vasemmalla Peten luomus, Burning Melon (mm. rommia, melonilikööriä, kookoslikööriä, ananasmehua ja sitruunalimua), oikealla Frozen Fire Mitäs minä tähän viimeksi naputtelinkaan… Matkaa on tehty jo kaksi kuukautta ja vielä toiset kaksi kuukautta jäljellä, ja täytyy myöntää, että kun uusia satamia ja maita tulee vastaan tasaiseen armottomaan tahtiin, niin melkein väkisin tässä vaiheessa alkaa jo mennä ajatukset sekaisin päässä. Millä Karibian saarella oli se mukava opas? Mistä satamasta ostinkaan tämän tarjottimen? Mitä kaikkea olen jo jaaritellut näissä blogiteksteissä? Joka tapauksessa, kaksi päivää sitten lähdimme Australiasta, jossa viimeinen vierailukohde oli kuumankostea Cairns, Queenslandin osavaltion trooppisessa pohjoisosassa. Wiki-tietojen mukaan kaupunki on sekä australialaisten että ulkomaalaisten turistien suosima lomakohde, jonka väkiluku (noin 150 000 asukasta) voi helposti tuplaantua sesonkiaikaan. Vilkkain sesonki täällä tarkoittaa viileämpää aikaa kesäkuusta syyskuuhun. Nyt kaupunki vaikutti kieltämättä rauhalliselta, kaikissa ravintoloissa olisi ollut tilaa ja kaupoissa oli myös väljää. Sääkin suosi ja aurinko paistoi, vaikka ilmeisesti muutama päivä aikaisemmin vettä oli tullut reilumminkin ja jälleen parin päivän päästä ennustettiin uusia sateita. Meillä ei ollut varattuna mitään erillistä retkeä tässä satamassa, joten kiersimme kaupunkia kävellen. Keskustaan oli lyhyt matka laivalaiturista. Kaikkialla oli hyvin siistiä, ja ravintoloiden määrästäkin pystyi päättelemään, että jossain vaiheessa turisteja varmasti on paljon. Monet matkatoimistot myivät retkiä suurelle valliriutalle, ja jotkut laivamatkustajat kävivätkin näillä retkillä. Eräs pariisilainen rouva kehui riuttamatkaa todella hienoksi, mutta meillä maakravuilla tämäkin luonnonihme jää sitten seuraavaan kertaan. Kaiken kaikkiaan Australiasta jäi hyvin positiivinen kuva, enkä ihmettele, miksi niin moni haluaa lähteä sinne seikkailemaan. Eilinen meripäivä oli ”kotipäivä”, emme tehneet mitään suunniteltua. Aamulla heräsimme sen verran aikaisin, että osallistuimme kuitenkin jälleen pienen tauon jälkeen ”elementtien kilpailuun”, jossa tällä kertaa tehtävänä oli suunnitella drinkkejä annetuista viinaksista, miksereistä ja koristeista. Parhaat drinkit kuulemma pääsisivät baarien listoille ja niistä kerrottaisiin laivan päiväohjelmassa. Pete toivoi heti pullot nähtyään, että en kertoisi muille, että hän on baarissa töissä. No, ei minun tarvinnutkaan: edellä mainittu pariisilainen rouva tiesi sen jo entuudestaan, ja juorusi siitä hetimiten meidät nähtyään kaikille joukkuekavereille. Niinpä Pete työnnettiin helteessä pöydän ääreen tekemään drinksuja, mutta onneksi joukkueessa oli muitakin baarikokemusta omaavia, ja saimme mielestämme ihan mukavan kattauksen tehtyä. Niistä piti valita kaksi parasta arvostelua varten, ja meidän drinkeiksi valikoituivat Burning Melon (Peten luomus) ja Frozen Fire, nimet luonnollisesti kuvastivat joukkuettamme. Jännitimme ihan loppusuoralle asti, mutta lopulta arvovaltainen raati (baarien ja ravintoloiden johtohenkilöt) valitsi toisen joukkueen kermasotkudrinkit mukamas paremman maun vuoksi voittajiksi ja me päädyimme toiselle sijalle. Pete tokaisi, että ”kai tästä on sitten parempi siirtyäkin Prisman kassalle töihin…” Tänään aamulla saavuimme Papua Uusi Guineaan ja pieneen Alotau-nimiseen kaupunkiin saaren itälaidalla. Papua Uusi Guineaa on varmaan mahdoton tiivistää tällaiseen blogiin, kyseinen maa on niin moni-ilmeinen ja me koemme väistämättä matkallamme tästäkin kohteesta vain pintaraapaisun. Papua Uusi Guinea on itsenäinen valtio Uuden Guinean saaren itäpuoliskolla. Länsipuolisko kuuluu Indonesialle. Saari on valtava, maailman toiseksi suurin Grönlannin jälkeen, sen pinta-ala on runsaat kaksi kertaa Suomen kokoinen. Suurin osa saaresta on vaikeapääsyistä vuoristoista viidakkoa, ja se on johtanut myös siihen, että saarella asuvat heimot ja kansat ovat saaneet elää suhteellisen rauhassa omissa oloissaan aina pitkälle 1900-luvulle, osa ihan näihin päiviin asti. Saarella puhutaan noin tuhatta eri kieltä, ja maan luonto on niin ikään yksi maailman lajirikkaimmista. Erityisesti saari tunnetaan paratiisilinnuista, joista itsekin olen nähnyt Suomessa luontodokumentteja. Lajeja Uuden Guinean saarella on noin neljäkymmentä. Kyseisten lintujen koiraat yrittävät näyttävillä höyhenpuvuillaan ja/tai pitkillä pyrstö- ja töyhtösulillaan tehdä vaikutuksen naaraisiin ja esittävät soidintansseja tarkasti määriteltyjen koreografioiden ja sääntöjen mukaan. Vain parhaat esitykset ja moitteettomat höyhenet pääsevät jatkoon. Meille Alotau oli selkeästi arkisempi kokemus. Vaikka luonto on Papua Uusi Guineassa rikas, ihmiset ovat länsimaisen mittapuun mukaan köyhiä, eikä palveluita ole kovin paljon. Teimme pienen kävelykierroksen kaupungissa, pistäydyimme rantabaariin hetkeksi ja palasimme sen jälkeen laivaan. Ihmiset tervehtivät ystävällisesti ja nuoret alle 10-vuotiaat pojat kävivät esittäytymässä ja juttelemassa ja pyysivät myös kolikoita, joita meillä ei ollut antaa. Olemme jo huomenna seuraavassa satamassa, Kiriwinan saarella, joka myös kuuluu Papua Uusi Guineaan. Siellä ohjelmassa on kävelyretki paikalliseen kylään kulttuuriretkelle. Kappaleena jälleen kaikkien tuntema (?) klassikko, Dire Straitsin Sultans of Swing, jonka laivan trubaduuri soitti eilen baarissa, kun olimme siellä Peten kanssa fiilistelemässä mukavan meripäivän iltaa illallisen jälkeen. Eilenkin oli gaalailta, ja olimme puvut päällä aloitelleet iltaa jo hyvissä ajoin skumppapullon äärellä. Myöhäisillasta trubaduuria ei ollut kuuntelemassa meidän lisäksemme kuin muutama muu matkustaja ja kun saimme sen vuoksi esittää toiveita, niin pyysin ensin musiikkia Dire Straitsilta ja sen jälkeen Pink Floydilta. Pink Floydin Comfortably Numb -kappaleen kitarasoolo oli aivan erityisen hieno, mutta valitsen silti tähän tuon Dire Straitsin, kun Pink Floydia on tässä jo kuultu pariin otteeseen… :) Dire Straits: Sultans of Swing: https://youtu.be/h0ffIJ7ZO4U  Rantabaarin laiturilla fiilistelemässä Alotaussa
0 Comments
Leave a Reply. |