 Laivamme MSC Poesia Puntarenaksessa ja loputon hiekkaranta  Costaricalainen hedelmätori Pakko kiskaista itsensä taitoluistelun parista tämän blogin pariin. Olisihan tuolla Areenassa vielä tuntikausiksi katseltavaa, mutta tällä kertaa katsoin vain Juulia Turkkilan ja Mattias Versluisin hienon rytmitanssin ja miesten vapaaohjelman osia. Vaikka lomalla ollaankin, ja kehuin meripäivien rentoa tunnelmaa, niin ei täälläkään nyt sentään ihan kaikkea ehdi :D Hiljaisesta todistajastakin alkaa näköjään uusi kausi, mutta sen jaksot on varmaan vain pakko tallentaa ja katsoa sitten myöhemmin keväämmällä. Voisi kysyä muutenkin, onko ihan pakko matkustaa maailman toiselle puolelle katsomaan televisiota, mutta toisaalta tuttuja asioita täälläkin välillä kaipaa, ja tällaiset seikat saavat hytin tuntumaan vielä kotoisammalta. Eilen olimme Puntarenaksessa, Costa Ricassa. Puntarenas on kaupunki Tyynenmeren rannalla, hiekkaisella niemellä, joka työntyy mereen vuoristoisemmalta mantereelta. Kaupungilla on valtavan pitkä hiekkaranta, ja aurinko helli meitä täälläkin, kun kävimme aamupäivällä kävelyllä rantakadulla. Aurinko hellii tosin välillä niin paljon, että paita liimaantuu kiinni ihoon ja selkäpuolen hikiläiskät muistuttavat maailmankarttaa. Olemme silti onnistuneet hyvin välttämään ihon palamisen, ja tunnollisesti käyttäneet aurinkosuojavoiteita, joita kuluukin kiitettävää tahtia. Tästä on hyvää vauhtia tulossa ensimmäinen lomani kautta aikojen, kun saan ostamani ison aurinkovoidepötkylän käytettyä viimeiseen pisaraan asti eikä tarvitse seuraavana kesänä pohtia, olisiko se vielä käyttökelpoista vai ei. Iltapäivällä meillä oli retki, joka kuului risteilyn hintaan mukaan, ja jota emme siis itse olleet etukäteen valinneet. Tällaisia retkiä on tällä matkalla yhteensä 15 kappaletta, mm. jo Madeiralla Funchalissa ja Kolumbian Cartagenassa meillä oli vastaavanlaiset kiertoajeluretket, joissa esiteltiin maiden parhaita paloja. Koska nämä retket kuuluvat risteilyn hintaan, myös osallistujia on paljon. Se asettaa retkenjärjestäjille jonkinlaisia haasteita, kun pitää keksiä reittejä ja nähtävää, jonne kaikki 20 bussilastillista turisteja voidaan viedä näppärästi edestakaisin. Nyt Costa Ricassa retkeen kuului sinänsä hieno kansantanssiesitys, käynti hedelmätorilla ja shoppailua turistirysässä, jossa oli paljon kauniita käsitöitä. Kauneimpia siellä olivat jälleen paikallisesta painavasta tummasta puusta tehdyt esineet, mutta ihan jo painon vuoksi ne piti jättää kauppaan. Ostin kuitenkin itselleni puisista erikokoisista helmistä tehdyn kaulakorun. Bussissa mukava ja persoonallinen opas kertoi maan historiasta, luonnosta ja omastakin elämästään. Hän elää kuulemma itse ylempänä vuorilla, kahden tulivuoren kupeessa, kahvia viljellen. Niin kauan kuin vuoret puhkuvat hieman höyryjä sisältään, hän tuntee olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi. Jos jossain vaiheessa vuorilla ei tapahdu mitään, silloin hän huolestuu. Ilmeisesti hän suhtautuu vuoriin vähän kuten vaimoonsakin. Jos vaimo ei pukahda mitään kolmeen päivään, on odotettavissa jonkinlainen purkaus. Jos mykkäkoulua kestää viisi päivää, seuraukset voivat olla jo katastrofaaliset. Costa Rica tuntui muutenkin tähän mennessä kaikista Amerikan maista eniten ”pohjoismaiselta” ainakin politiikkansa suhteen. Täällä on naapurimaihin ja Karibian maihin verrattuna hieman parempi tulotaso, mikä voi johtua myös siitä, että maa on pysynyt vakaana jo verrattaen pitkään. Ihmiset maksavat tuloistaan veroja, ja myös työnantajat maksavat valtiolle veroluonteisia maksuja, ja näillä ylläpidetään kattavaa terveydenhuoltojärjestelmää. Ostettavista tavaroista ja hyödykkeistä maksetaan arvonlisäveroa, jonka suuruus riippuu tuotteen välttämättömyydestä. Esimerkiksi ruoka-aineetkin on jaettu enemmän tai vähemmän välttämättömiin. Riisiä, perunaa, banaaneja ja muuta perusruokaa verotetaan kevyemmin kuin vaikkapa sisäfilepihvejä. Kaikkein suurimman vaikutuksen teki kuitenkin, kun opas kertoi, että maan luonnosta on suojeltu noin 25 prosenttia. Costa Rican maa-ala kattaa vain prosentin osia koko maailman maapinta-alasta, mutta täältä kuulemma löytyy 6 prosenttia maailman eliölajeista. Maassa on tehty tietoisesti päätöksiä esimerkiksi rajoittaa mineraalien ja kullankaivuuta luonnon suojelemiseksi. Toissailtana laivalla järjestettiin MSC Factor -kykykilpailu, johon tietenkin tyrkkäsin itseni mukaan. Iltapäivän harjoituksissa sain käydä kokeilemassa loungen flyygeliä ja siinä sitten yritin miettiä, mitä pianokappaleita muistaisin ulkoa. En muistanut oikein mitään kunnolla, kun kaikki tapahtui niin äkkiä, mutta illan mittaan sain ajatuksistani kiinni, ja esitin illallisen jälkeen Heino Kasken sävellyksen Yö meren rannalla, joka tuntui sopivan hyvin tunnelmaan. Esitys meni hyvin, ja oli hienoa soittaa, kun yleisökin tuntui kuuntelevan tarkasti ja pitävän teoksesta. Tiesin kyllä, että laivan kameraryhmä on kuvaamassa minua samalla (kuten kaikkia muitakin yhdeksää esiintyjää), mutta onneksi en huomannut, että Petekin kuvaa esitystäni, sitten minua vasta olisikin jännittänyt. Vasta esityksen jälkeen kuulin, että esitysten joukosta ja vastaavien ”semifinaalien” joukosta valitaan esiintyjiä vielä laivan isoon teatteriin loppukilpailuun. Saa nähdä miten käy, ja mitä siellä sitten tulee soitettua, jos jatkoon pääsee. Onneksi tuonne loungeen saa mennä soittamaan muutenkin päivisin silloin, kun siellä ei ole paljon muita ihmisiä ja baari on kiinni. Pelkäsin, että joudun olemaan neljä kuukautta soittamatta, onneksi ei nyt käynytkään niin. Musiikiksi tähän valikoitui kuitenkin tämän illan korvamatoni, joka jäi soimaan päähän taitoluistelun EM-kilpailuista Espoosta (miten mä olenkin juuri täällä, kun Suomessa järjestetään taitoluistelun arvokisoja…), eli Hans Zimmerin säveltämää musiikkia elokuvaan Gladiator. Ranskan Kevin Aymoz luisteli vapaaohjelmansa tähän musiikkiin. Hans Zimmer on säveltänyt valtavasti hienoa musiikkia muutenkin, mm. elokuvien Interstellar, Inception ja Dyyni. Hans Zimmer: Now We Are Free https://youtu.be/6PcR1B2kfPY  Kannustamassa muita talent-kisaan osallistujia
0 Comments
Leave a Reply. |