Juhlahumua

Aamiaishetken hemmottelua

Juhlaillan humussa

Toissa päivänä Pete onnistui jälleen yllättämään, vaikka vuosien varrella olisi jo pitänyt oppia aavistamaan nämä yllätykset. Viimeinen päivä helmikuuta tuli kuusi vuotta siitä, kun rekisteröimme parisuhteemme ja tarkoitus oli toki juhlistaa sitä täällä laivalla, nauttia hieman samppanjaa ja pukeutua hienommin illalliselle (vaikka olisi kuinka ”casual” pukukoodi päiväohjelmassa). Risteilyn alkupäivinä tammikuussa hyttiimme oli tuotu jo pullo samppanjaa suklaakuorrutettujen mansikoiden kera ja Pete oli ollut tuolloin hieman harmissaan siitä, että vuosipäiväksi tarkoitettu samppakalja oli toimitettu aivan ennen aikojaan. Eihän se loppujen lopuksi paljon haitannut (ajatus on aina kaunein), hyvää tuo Moetti oli silloinkin ja luonnollisesti ajattelin, että yllätyslaari oli tältä osin tyhjennetty. 
 
Mutta ei. Aamulla kännykät oli laitettu herättämään normaaliin aikaan puoli yhdeksältä ja Pete vielä sammutti torkutuksenkin ja hämäsi että aikoisi mahdollisesti nukkua pitempään. Niinpä, kun tasan klo 9 oveen koputettiin, niin ajattelin, että sieltä ollaan tuomassa päivän hedelmiä (meille tuodaan hyttiin joka päivä muutamia tuoreita hedelmiä) ja menin hieman unisen pöllähtäneenä avaamaan ovea. Kun näin huonepalvelun lähetin ison kärryn kanssa, ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt tässä on tapahtunut jokin virhe, me emme ole tilanneet mitään. Vasta kun näin Peten sängyllä kameran kanssa kuvaamassa tilannetta, tajusin, että jälleen minut oli yllätetty. Tarjoilija toi ensin yhden tarjottimen hyttiin, sitten nurkan takaa vielä toisen ja vielä kolmannenkin. Lopulta hyttiin oli katettu deluxe-aamiainen tuorepuristettuine appelsiinimehuineen ja ilmakuivattuine kinkkuineen. Oli kuumaa ja kylmää maitoa, kahvia, teetä, suolaista ja makeaa purtavaa, hedelmiä ja marjoja. 
 
Lisäksi Pete oli ostanut hääpäivälahjaksi meille suomalaista designia, tuohesta tehdyt, hyvinkin tyylikkäät ja kauniit rusetit. Erikoislaatuiseksi nuo kaksi rusettia tekee sekin, että ne on tehty yhden ja saman puun tuohesta, ja niinpä ne yhdistävät meidätkin omalla näkymättömällä siteellään. Kaiken tämän keskellä minä vain keskityin näyttämään komealta, eihän minulla (tietenkään…) ollut mitään sen kummempaa yllätystä Petelle antaa. On se vaan sellainen veijari, ja kovin rakas.
 
Myöhemmin iltapäivällä juhlistimme päivää ja nostelimme maljoja toisten suomalaisten, Katrin ja Mikon kanssa laivan baarissa ja illaksi puimme jälleen vähän parempaa päälle, luonnollisesti uusien rusettien kera. Ne sopivat oikein mukavasti mustiin kauluspaitoihin. Ihan sattumalta (tällä kertaa oikeasti sattumalta) juuri tuolle päivälle meille oli tullut kutsu myös erikoisillalliselle laivan kannelle 13, L’Obelisco-ravintolaan, joka päiväsaikaan tavallisesti on osa laivan buffetia, mutta tuoksi illaksi se oli katettu valkoisin pöytäliinoin ja hienoin viinilasein. Söimme neljän ruokalajin illallisen, joka sisälsi paljon mereneläviä. Alkuruoaksi oli merkitty ”Neptunuksen salaatti”, ja se todella oli pelkkiä mereneläviä plus yksi salaatinlehti. Kulhossa oli katkarapuja, mustekaloja ja varmaan sata simpukkaa, pieniä toki. Vaikka pidän paljon kalasta, en ole koskaan ollut äyriäisten tai nilviäisten suurimpia ystäviä. Joudun silti myöntämään, että tämä salaatti oli yllättävän hyvä.
 
Menimme vielä illallisen jälkeen seuraamaan teatteriesitystä ja käymään laivan baarissa ginitoniceilla. Seuraavana aamuna olimme jo klo 7 Brisbanessa ja tiesimme, että maihin olisi ehdittävä ajoissa, jos kaupungista haluaisi nähdä edes vilauksen, sillä laiva olisi lähdössä jälleen eteenpäin jo klo 14 iltapäivällä. Torkutimme ruhtinaalliset kaksi tuntia, ennen kuin vääntäydyimme silmät ristissä aamiaiselle ja sen jälkeen liityntäbussilla kaupungin keskustaan. Brisbane oli siisti ja mukavan oloinen kaupunki, jossa ehdimme kierrellä muutaman tunnin ajan ja käydä kahvilla jälleen mukavalla terassilla. Myöhemmin laivalla eräs amerikkalainen kanssamatkustaja näytti myös kuvia Australia Zoosta, joka olisi ollut melko lähellä ja jossa olisi päässyt näkemään kenguruita ja koaloja, mutta tämä jää sitten meiltä seuraavaan kertaan. Me näimme kengurua vain pari päivää sitten lautasella porkkanoiden kanssa haudutettuna. 
 
Nyt jälleen vietämme meripäivää ja huomenna on edessä vielä kolmas Australian satamista, kuuma ja kostea Cairns, Australian trooppisessa pohjoisosassa. Tähän blogiinkin riittää hyvin vielä australialaista musiikkia, tällä kertaa muistoja lapsuudestani. Suomenkin televisiossa esitettiin 80-luvun alussa australialainen minisarja Vastatuuleen (Against the Wind), jonka nimikkokappale Six ribbons nousi jonkinlaiseksi hitiksi vähän ympäri maailmaa. Ja taisi se olla jossain vaiheessa koulun musiikin oppikirjoissakin. Sarja kertoi Australian siirtomaa-ajan alkuvaiheista, kun Britanniasta ja Irlannista lähetettiin rikoksista tuomittuja miehiä ja naisia kärsimään rangaistusta Australiaan. Käytännössä vangeista tuli uuden siirtomaan ensimmäisiä asukkaita ja esi-isiä ja -äitejä. Toki myöhempinä aikoina myös Australiassa on ymmärretty paremmin maan oikeiden alkuperäisten asukkaiden, aboriginaalien merkitys maan historiassa ja heidät on pyritty ottamaan paremmin huomioon, vaikka historiaa ei voikaan muuksi muuttaa.
 
Jon English: Six Ribbons: https://youtu.be/b9W5lQNFb-M

---

Myös Brisbanessa uusi ja vanha sekoittuivat keskustassa, kuvassa päärautatieasema