Lisää tulivuoria

Kiriwinan ”myrskyinen” ranta, johon ei päästy rantautumaan

Rabaulilaisessa koulussa, vieressä ollut oppilas esittäytyi Rafaeliksi

Nyt kun maanjäristyksestä on selvitty ja takana muutama rentouttava meripäivä, on aika muistella vielä Papua-Uutta-Guineaa. Meidän oli tarkoitus käydä kolmessa paikassa Papualla, mutta yksi niistä jäi väliin. Kun lähdimme ensimmäisestä vierailukohteesta Alotausta Uuden-Guinean saarella, niin seuraavana aamuna oli tarkoitus olla Kiriwinan saarella, joka kuuluu Trobriand-saariryhmään ja jolla elää runsaat 10 000 ihmistä. Saavuimme saarelle aamulla auringon jo noustua ja kuulimme kuinka laiva laski ankkurin, sillä saarella ei ole varsinaista risteilyaluksille tarkoitettua suurta laituria. Matkustajat oli tarkoitus jälleen siirtää Poesian omilla yhteysaluksilla rannan pienemmälle, puurakenteiselle laiturille. Suurin osa laivan matkustajista oli ilmoittautunut retkelle, jonka aikana olisimme tutustuneet paikalliseen kylään, sen arkeen ja tapoihin, kylä oli vain kävelymatkan päässä laiturilta. Kaunis hiekkaranta palmuineen ja lehvämajoineen näytti oikeastaan aika kutsuvalta. Juuri kun olimme valmistautumassa aamupalalle lähtöön, laivalla kuulutettiin, että voimakkaan merenkäynnin vuoksi miehistö ei voi taata turvallista rantautumista asiakkaille, ja siksi vierailu saarella jää väliin. Meillä oli laivan perältä näköalapaikka rannalle, ja kun kuulutuksessa oli kohta ”kuten hyvin näette, aallot lyövät pienen laiturin yli”, niin näimme hyvin, että aallot eivät lyöneet laiturin yli. No, luotamme joka tapauksessa miehistön arvioon (ja aallot täältä kannelta 11 näyttävät joka tapauksessa pienemmiltä kuin merenpinnan tasosta katsottuna), ja seurasimme sen jälkeen, kun laiva nosti ankkurin ja lähti lipumaan hiljaa kohti seuraavaa satamaa.
 
Nyt myöhemmin, kun tutkin taustatietoja Kiriwinasta, selvisi että viime syksynä, lokakuussa 2022 saarella oli tapahtunut saaren tunnetun historian suurin verilöyly, kun 30 ihmistä oli kuollut ja useita haavoittunut heimojen välisessä konfliktissa. Tapauksesta uutisoinut australialainen uutissivusto ei osannut kertoa tarkempia tietoja tapahtuneesta, siitä tiedetään ylipäätään kovin vähän. Välien selvittely saarella on perinteisesti tapahtunut krikettiotteluiden avulla, perintönä brittien siirtomaavallan ajoilta. Surullista lukea, että nyt pelkkä urheilu ei riittänyt erimielisyyksien selvittämiseen. Samalla tietenkin pohdin, että oliko sittenkin hyvä, että emme päässeet saarelle käymään. Joka tapauksessa, en voi mitenkään uskoa, että olisimme olleet itse missään vaarassa, sillä kyse oli tosiaan ollut heimojen välisistä ristiriidoista, ja vieraisiin on kuitenkin suhtauduttu käsittääkseni ystävällisesti ja mielenkiinnolla. 
 
Matka Papua-Uusi-Guinean viimeiseen vierailukohteeseen, Rabauliin, sujui hyvin rauhallisen merenkäynnin merkeissä, sillä meri oli tyyni ja laiva kulki hyvin hitaasti, koska Kiriwinan jäätyä väliin aikaa siirtymiseen oli yllin kyllin. Käsittääkseni laiva kuluttaa myös polttoainetta sitä vähemmän, mitä hitaammin kuljetaan, koska vedenvastus ei kasva niin suureksi, joten siksikin oli parempi lähteä heti liikkeelle, eikä lillua pitempään ankkurissa kuin oli tarpeen. 
 
Rabaul on kaupunki Uuden-Britannian saarella, joka sijaitsee Papua-Uusi-Guinean pääsaaren pohjoispuolella. Se oli ennen yhden Papuan provinssin pääkaupunki, mutta kun tulivuori tuhosi kaupungin vuonna 1994, pääkaupunki siirrettiin joitakin kymmeniä kilometrejä etelämmäksi Kokopoon. Koko kaupunki on perustettu suuren pyöreän kalderan eli massiivisen tulivuoren tai tuliperäisen alueen pyöreään laaksoon, joka on osittain täyttynyt vedellä ja muodostaa siis yhden merenlahden. Varsinaiset aktiiviset tulivuoren nykyiset huiput sijaitsevat tuon kalderan reunoilla kaupungin liepeillä ja ovat koostuneet pääasiassa löyhästä tuhkasta, ja tulivuoret jakavat maan alla saman valtavan magmakammion. Tuossa kaupungin tuhonneessa tulivuorenpurkauksessa ei kuollut paljon ihmisiä, sillä heidät ehdittiin ajoissa evakuoida kauemmaksi tuhkan alta (toisin kuin aiemmissa purkauksissa vuosina 1878 ja 1937), mutta itse kaupunki peittyi tuhkan ja sateen muodostamaan mönjään ja kaikki rakennukset yhtä hotellia lukuunottamatta tuhoutuivat, lisäksi mm. lentokenttä hävisi. Aiemmin jopa 50 000 asukkaan kaupunki kutistui alle 10 000 asukkaan taajamaksi, ja käytännössä kaikki asukkaat menettivät omaisuutensa ja suuri osa myös elinkeinonsa. Nykyään kaupunki on siinä mielessä vain varjo entisestään ja tuhkakentät ovat edelleen näkyvissä, vaikka kasvillisuus alkaa jälleen vallata alaa niilläkin. 
 
Meillä oli Rabaulissa varattuna retki, ja lähdimmekin aamulla jo yhdeksän jälkeen liikkeelle. Aikaisemmilta retkiltä tuttujen ilmastoitujen modernien bussien jälkeen kesti hieman aikaa totutella ahtaisiin Toyota-pakuihin, jotka olivat auringossa lämmenneet jo pieniksi saunoiksi. Olimme neljässä rivissä istumassa auton matkustustilassa, kolme kullakin rivillä ja tunnelma oli hyvin tiivis ja hikinen. Ihme kyllä, tähän tottui yllättävän nopeasti ja itse retki osoittautui jopa ennakoitua mielenkiintoisemmaksi. Näimme ensin läheiseltä kukkulalta panoraamanäkymän kalderassa sijaitsevaan kaupunkiin meren rannalla ja sen jälkeen kävimme tutustumassa kuumiin lähteisiin, joista pulppusi polttavan kuumaa vettä. Veteen liuenneet mineraalit ja yhdisteet olivat värjänneet maan kirjavaksi. Kaikkein mieleenpainuvin osa retkestä oli kuitenkin käynti paikallisessa kylässä, kirkon ja koulun mailla, jossa asukkaat olivat järjestäneet ohjelmaa ja myivät käsitöitään ja muita tuotteita. Näimme luonnollisesti perinnetanssia, mutta sykähdyttävintä oli nähdä koulu ja sen oppilaat. Lapset olivat niin iloisia, niin innoissaan ja niin kohteliaita, että jättivät pysyvän muiston mieleeni. Ihmiset vaikuttivat muutenkin jollain tapaa onnellisilta, vaikka heillä ei paljon omaisuutta selvästi ollutkaan. Ostin kookospalmun lehvistä punotun laukun ja viuhkan. Laukkua voisi käyttää kotona vaikka lankakorina. Oppaamme kertoi, että hänenkin miehensä tekee sellaisia, mutta opas oli unohtanut ottaa edellisiltana valmistuneet tuotteet mukaan.
 
Kuten aiemmin jo totesin, Papua-Uusi-Guinea vaikuttaa olevan maa, jolla on yhtä monet kasvot, kuin siellä on kyliä, joten en voi sanoa tietäväni maasta vielä paljoakaan tai juuri mitään. Täytyy silti myöntää, että olen äärimmäisen etuoikeutettu, että pääsin näkemään tämänkin verran. Huomenna olemme jälleen aivan toisenlaisessa maailmassa, Filippiineillä ja sen pääkaupungissa Manilassa, jonka suurkaupunkialueella asuu yli 10 miljoonaa ihmistä. Varovainen kai sielläkin pitää siis olla. 
 
Kappaleena (jostain mieleeni tullut, ja aina yhtä ihana) Seija Simolan Kun aika on, eli jatketaan edelleen käännösiskelmillä. 
 
Seija Simola: Kun aika on: https://youtu.be/BHgnh8wkyGw

---

Papualaista käsityötä, kukka on oma lisäys kuvausrekvisiittaan