  Ylemmässä kuvassa Taipein konserttitalo ja alemmassa Tšiang Kai-šekin muistomonumentti  Ostin käsityöläiseltä simpukankuoresta tehdyn kaulakorun Ishigakin saarella Nyt kun olemme päässeet pitemmälle Aasiaan, niin satamia alkaa tulla vastaan siihen tahtiin, että kirjoittaja ei pysy perässä. Tästä voi tulla siis vähän pitempi blogipostaus. Filippiinien jälkeen oli yksi meripäivä, jonka jälkeen saavuimme Kiinan tasavaltaan. Se tunnetaan yleisemmin nimellä Taiwan, sillä valtio sijaitsee Taiwanin saarella, ja minunkin lienee parempi käyttää tuota nimeä tässä kirjoituksessa epäselvyyksien välttämiseksi. Viime aikoina Taiwan on ollut usein uutisissa, koska Kiinan kansantasavalta (se valtio, jonka siis yleisemmin miellämme Kiinaksi) on lisännyt läsnäoloaan Etelä-Kiinan merellä Taiwanin lähistöllä ja pelkona on, että se yrittäisi valloittaa saaren itselleen. Periaatteessa kumpikin Kiina pitää itseään ”oikeana Kiinana”, ja on esittänyt aluevaatimuksia toisistaan, mutta tilanne on pysynyt jo vuosikymmeniä käytännössä samanlaisena ja toistaiseksi vakiintuneena. Wikipedian artikkeli Taiwanista avaa hyvin maiden keskinäistä suhdetta. Pähkinänkuoressa tämänhetkinen politiikka on, että tuo iso Kiina on yhden puolueen (ja yhä itsevaltaisemmaksi käyvän johtajan) hallitsema autoritäärinen valtio ja nykyinen Taiwan on demokraattisempi ja liberaalimpi valtio. Taiwanille nykyinen ”jäätynyt” tilanne kävisi myös hyvin, jos vain rauha säilyisi. Taiwanissa laiva saapui Keelungin satamakaupunkiin. Ajattelin ensin, että kierrämme vain kävellen kaupungilla, sillä mitään retkeä meillä ei ollut varattuna. Perille päästyämme kaupunki ei laivasta katsoen näyttänyt erityisen häikäisevältä aamuauringossa ja aloin tutkia mahdollisuuksia päästä pääkaupunki Taipeihin. Nopeasti selvisi, että Keelungin rautatieasema on aivan kivenheiton päässä laivalta ja päätimme aamupalan jälkeen lähteä rohkeasti junamatkalle isolle kirkolle, tai no, temppelille. Lipun ostaminen junaan onnistui hyvin (ja vaikka ensin säikähdimme 82 dollarin hintaa kahdelta hengeltä, kävi nopeasti ilmi, että 82 Taiwanin dollaria onkin vain noin 2,5 euroa). Päästyämme Taipeihin olimme ensin hieman päät pyörryksissä asemalla sijaitsevassa maanalaisessa ostoskeskuksessa, mutta pian löysimme uloskäynnin maanpinnalle ja pääsimme jatkamaan matkaa. Olin etukäteen selvittänyt, missä voisi olla mahdollinen nuottikauppa, ja kun muutakaan erityistä kohdetta ei ollut, niin päätimme käydä tuolla kaupassa parin kilometrin päässä asemalta. Kävelymatkan varrelle sattui kauniita maisemia ja mielenkiintoisia kohteita. Taiwanin kansallismuseon takana avautui kaunis, hyvin hoidettu puisto, joka oli täynnä atsaleapensaita. Suuri osa niistä kukki vielä, vaikka kaunein kukinta-aika alkoi olla jo ohi. Keskellä puistoa kohosi näyttävä monumentti, jonka taustat selvisivät netistä. Puisto on 1990-luvulla nimetty uudestaan 2/28 rauhanpuistoksi, toisen maailmansodan jälkeisten tapahtumien muistoksi. Tuolloin, helmikuun viimeisenä päivänä vuonna 1947 alkaneissa levottomuuksissa saarelle paenneet Kiinan tasavallan johtajat syyllistyivät hallitukselle kriittisten kansalaisten vainoamiseen ja arvioiden mukaan jopa yli 20 000 ihmistä murhattiin noissa vainoissa. Historian siivet havisivat myös ”nuottikaupan” luona, jonne lopulta pääsimme. Kauppa sattuikin olemaan suuren ja hienon konserttitalon alakerrassa, ja paikan päältä löytyi myös kahviloita ja muita myymälöitä. Konserttitalon takana oli valtava aukio ja puisto, ja sen päässä oli valkoisella kivellä päällystetty monta kymmentä metriä korkea sinänsä upea monumentti. Jälleen piti sukeltaa tutkimaan taustoja netistä ja sen mukaan kyseessä on Taiwanin ensimmäisen johtajan Tšiang Kai-šekin muistomerkki, jonka kivijalassa on myös hänelle omistettu museo. Kyseinen sotilasjohtaja oli ollut jo Manner-Kiinassa Kiinan johtaja, ja pysyi Taiwaniin pakenemisen jälkeenkin johtajana vielä kolmisenkymmentä vuotta. Mutta juuri sama henkilö oli yksi edellä mainittujen vainojen johtohahmoista, joten oli jollain lailla ironista, mielenkiintoista ja jännää sattumaa, että vaikka suunnistimme Taipeissa ihan sattumanvaraisesti, niin näimme ikään kuin samaa historiaa kahdelta puolelta katsottuna. Ehdimme käydä vielä paikallisessa kahvilassa ja lähdimme hyvissä ajoin juna-asemalle takaisin, että saisimme ostettua liput myös paluujunaan laivalle. Tai luulimme lähtevämme hyvissä ajoin. Asemalla löysimme kyllä lippuautomaatin, mutta jostain syystä se ei myynyt ollenkaan lippuja Keelungiin. Ystävällinen virkailija tiskillä ohjasi meidät ylempään kerrokseen ostamaan lippuja. Sieltä löysimmekin toisen automaatin, joka ei myöskään tuntenut koko Keelungia. Pete alkoi jo jonottaa lipunmyyntitiskille ja minä suuntasin neuvontatiskille, jolle ei ollut niin paljon jonoa. Yritin selittää, että haluaisin ostaa lipun automaatista, mutta että se ei tunne koko määränpäätä. Ystävällinen virkailija yritti ohjata minua samaan jonoon, jossa Pete jo oli, ja minä yritin edelleen selittää, että jono on niin pitkä, että emme ehdi ostaa lippua sitä kautta ja että automaatti oli toiminut hyvin toisessakin päässä. Lopulta tajusin pyytää toista virkailijaa kanssani vieressä olevalle automaatille, jolloin selvisi, että on olemassa vielä kolmansia automaatteja hallin toisella reunalla. Nappasin Peten mukaani jonosta ja juoksimme hallin poikki ostamaan liput, ja sen jälkeen juoksujalkaa asemalaiturille ja ehdimmekin hyvin junaan ja kokonainen minuutti jäi vielä luppoaikaa. Heti seuraavana aamuna saavuimme Japanin maaperälle, pienelle Ishigakin saarelle, joka kuului vielä 1800-luvun puolivälissä itsenäiseen Ryukyu-kuningaskuntaan, mutta on nykyään siis osa Japania ja Okinawan prefektuuria. Japani on hyvin tarkka maahantulon suhteen ja meidänkin oli pitänyt jo laivalla etukäteen täyttää nettilomakkeita ja pari paperilomakettakin maahantuloviranomaisia ja tullia varten. Kun laiva oli päässyt satamaan, koko laivan henkilökunta ja matkustajat kävivät henkilökohtaisesti passintarkastuksessa, mutta jono onneksi eteni melko jouhevasti. Laiva jäi laituriin muutaman kilometrin päässä keskustasta, ja kävimme Peten kanssa kävellen keskustassa. Kaupunki oli melko pieni, mutta sinänsä siellä tuntui olevan kaikki tarpeelliset palvelut ja joitakin kauppoja, jopa pieni kauppakeskus, jossa kaikki kaupat myivät samoja t-paitoja ja matkamuistoja. Ihmiset olivat ystävällisiä ja kumartelivat paljon ja minäkin pyrin vastaamaan kohteliaisuuksiin, ehkä hieman kömpelömmin. Ja heti seuraavana päivänä oli uusi saari, Okinawa ja sen pääkaupunki Naha. Tällä kertaa meillä oli historiaan liittyvä retki varattuna ja kuten niin monta kertaa aikaisemmin jo tällä matkalla, nytkin historia liittyi sodankäyntiin. Toisen maailmansodan loppuvaiheissa huhti-kesäkuussa 1945 Yhdysvaltain armeija valloitti Okinawan japanilaisilta taistelussa, joka oli tuhoisin ja verisin kaikista Tyynenmeren taisteluista. Noin 50 000 liittoutuneiden (Yhdysvallat, Australia, Uusi-Seelanti, Kanada) sotilasta ja noin 100 000 japanilaista sai surmansa, ja 90 % saaren rakennuksista tuhoutui. Suurin osa selviytyneistä japanilaisista oli naisia, lapsia ja vanhoja ihmisiä, jotka piileskelivät taistelujen aikana saaren luolissa ja pommisuojissa. Pääsimme retkellä käymään erään kukkulan sisään rakennetuissa tunneleissa, jossa japanilaiset käytännössä taistelivat viimeiseen mieheen (ja nuoreen) asti, sillä kunnian vuoksi ei voinut antautuakaan. On arvioitu, että juuri Okinawan taistelun vuoksi Yhdysvallat päätyi pudottamaan atomipommin (ja sitten toisenkin) Japaniin, sillä he arvioivat, että Japani ei koskaan tulisi antautumaan perinteisen maihinnousun myötä ja että japanilaisten raivokas vastarinta ja itsemurhaiskut saisivat aikaan liikaa tuhoa yhdysvaltalaisille. Onneksi retkeen liittyi myös käynti Okinawan historiallisessa museossa, jossa pääsi sentään katselemaan vanhoja vaatteita ja soittimia ja oppimaan vanhasta Ryukyu-kuningaskunnasta ja sen vaiheista, joka oli voimissaan useita satoja vuosia ennen liittämistään Japaniin. Kyseinen kuningaskunta toimi myös aikanaan välittäjänä ja siltana Kiinan ja Japanin kulttuurien välillä. Loppupäivän vietimme kaupungilla ihmetellen jälleen t-paitamyymälöitä ja muita kauppoja, mutta mukaan mahtui myös käynti erään keramiikkaliikkeen yläkerrassa sijaitsevassa kahvilassa. Käynti oli mielenkiintoinen kulttuurielämys. Ensin kirjoitimme nimemme sisäänkäynnin luona olevaan kirjaan, jonka jälkeen meidät ohjattiin pöytään. Google-kääntäjä pelasti meidät, kun tutkimme ruokalistan tarjottavia. Mielenkiintoista oli myös se, että saimme valita kahvillemme haluamamme kupin. Ruokalistassa kyllä kohteliaasti kerrottiin, että vaikka kahvila tekee kaikkensa taatakseen juuri pyydetyn kaltaisen kahvikupin, niitä on rajallinen määrä, ja että joissain tapauksissa haluttua kahvikuppia ei aina ollut saatavilla. Kerroin, että alkumatkasta laivalla tuntui olevan jos jonkinlaista pöpöä liikkeellä. Pakko mainita, että ilmeisesti uusi flunssa-aalto on vallannut laivan. Toissa päivänä illalla laivan seitsenhenkinen orkesteri ja klassiset laulusolistit esittivät Astor Piazzollan tangoja ja muita kappaleita laivan teatterissa. Muutaman hiljaisemman teoksen aikana tuntui siltä, kuin olisimme osallistuneet Paimion parantolan virkistyspäiville, kun yleisö yski keuhkonsa pihalle ympäri salia. Onneksi dramaattisemmat tangot peittivät köhän alleen. Vaikka en usko, että mistään vakavammasta on kenenkään kohdalla kyse, niin silti hieman ihmettelen sitä, että onko kohteliasta tulla kuuntelemaan konserttia, jos tietää, että yskii läpi koko esityksen. Varsinkin, kun esityksiä on käytännössä joka ilta, joten ei varmaan haittaisi vain levätä lämpimän teen ääressä jonain iltana. Mutta kukin tyylillään, vai miten se menee… Nyt on tämä yksi meripäivä välissä, ja huomenna saavumme Japanin kolmanteen satamaan, Osakaan. Osakassa vietämme kaksi päivää ja jälkimmäisenä meillä on kulttuurimatka Japanin entiseen pääkaupunkiin Kiotoon. Näistä lisää seuraavalla kerralla. Kun nyt noista tangoista puhuttiin, niin jaan tässä yhden lemppareistani, Por una Cabeza, joka tuossa toissapäiväisessä konsertissa oli merkitty Astor Piazzollan teokseksi, mutta joka pienen tutkimisen jälkeen osoittautui argentiinalaisen Carlos Gardelin teokseksi. Tässä sen esittää Brasilian sinfoniaorkesteri solistinaan brasilialainen viulisti Daniel Guedes. Suomeksi tango on käännetty useasti: ”Jos sielusi löydän” (san. Kyösti Mäkimattila), ”Kuoleman paikka” (san. Jukka Virtanen), ”Veikkasin väärin” (san. Usko Vannas). Carlos Gardel: Por una Cabeza: https://youtu.be/H_XPYX1X-6w  Kahvilassa Nahassa, Okinawan saarella
0 Comments
Leave a Reply. |