 Khasabin satamaa, josta salakuljettajat lähtivät Iraniin  Qaboosin suurmoskeijan koristeellista käytävää Blogi uhkaa jäädä aivan matkan kalkkiviivoilla aikataulusta pahasti jälkeen, mutta pinnistellään vielä :)
Dubaista oli vain pieni pyrähdys laivalla naapurivaltioon, Omaniin. Omanin sulttaanikunnassa vierailimme kahdessa satamassa, joista ensimmäinen oli pieni satamakaupunki Khasab strategisesti tärkeän Hormuzinsalmen kapeimmassa kohdassa vastapäätä Irania. Kyseinen salmi erottaa Omaninlahden ja Persianlahden toisistaan. Khasabin alue sijaitsee myös mielenkiintoisesti erillään muusta Omanista, niemenkärki on kokonaan Yhdistyneitten arabiemiirikuntien ympäröimä, mutta historiallisista syistä tämä osa niemeä on jäänyt Omanin hallintaan. Myös maisemat olivat erilaisia, kuin mitä olimme missään kohteessa reissullamme aikaisemmin nähneet. Nyt todella huomasi, että olimme tulleet aavikolle, sillä kasvillisuus oli hyvin niukkaa. Karut ja jyrkät vuoret nousivat laaksoon perustetun kaupungin ympärillä, ja niiden rinteillä näkyi pieniä pensasmaisia puita hyvin harvakseltaan siellä täällä. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Jotkut ovat kutsuneet tätä niemenkärjen seutua myös ”Arabian Norjaksi”, koska alueella on myös pitkiä vuorten ympäröiviä merenlahtia, melkein kuin vuonoja. Itse Khasabista ei ole paljon kerrottavaa. Kaupungissa asuu vain noin 12 000 ihmistä, ja nähtävyydet ovat harvassa. Lähellä satamaa on portugalilaisten 1600-luvun alussa rakentama Khasabin linna, joka nykyään toimii museona ja lisäksi ympäröiville vuorille ja merenrantakyliin tehdään kaupungista retkiä, mutta muuten kaupungin keskustasta ei löydy paljon katseltavaa. Kävimme pyörähtämässä keskusaukiolla, jossa oli pari baaria, rautakauppa, pesula ja pari turisteille suunnattua myymälää, mutta hyvin pian palasimme myös laivaan takaisin. Jokin valmisretki olisi varmasti avartanut silmiä enemmän. Mielenkiintoisin ”kohde” kaupungissa oli laivan vieressä oleva ”salakuljetussatama” ja sen neljä ponttonilaituria. Kun aamulla saimme itsemme hereille ja tutkailimme parvekkeelta kaupunkia, kyseisillä laitureilla kävi jo vilkas hyörinä, kun pieniä moottoriveneitä purettiin ja lastattiin herkeämättä. Eri kokoisia laatikoita kannettiin veneisiin vieressä olevilta hyvin järjestetyiltä varastoalueilta ja veneitä lähti tasaiseen tahtiin kohti avomerta sitä mukaa, kun ne saatiin täyteen. Toiseenkin suuntaan kulki kuormia: näimme ainakin pari satamasta sisämaahan päin lähtevää suojaristikoilla varustettua lava-autoa, joiden kyytiin oli lastattu lampaita, ilmeisesti sen verran, kuin kerralla saatiin mahtumaan. Nettiä tutkimalla tästä satamastakin löytyi sitten lisää tietoa. Kyseisillä veneillä salakuljetetaan tupakkaa ja elektroniikkaa Iranin puolelle. Iranista puolestaan tuodaan lampaita ruoaksi Yhdistyneisiin arabiemiraatteihin. Koska salmi on kapeimmillaan vain kuutisenkymmentä kilometriä ja Iranin rannikko vielä kaartuu siten, että veneillä on helppo päästä vaihdellen eri kohtiin rannikolla, on ilmeisen moni tarttunut tilaisuuteen ja ryhtynyt kuljettamaan erilaisia tuotteita tulliviranomaisten ohi pienten tai vähän isompien voittojen toivossa. Iranin puolella rannikkoviranomaiset yrittävät kyllä etsiä ja rankaista näitä salakuljettajia, mutta tehtävä on hankala, koska maantiede auttaa salakuljettajia ja lisäksi heillä on myös apureita Iranin puolella, jotka raportoivat viranomaisten liikkeistä veneiden kuljettajille. Koska Omanin puolella Khasabilla lienee jonkinlainen vapaakauppasataman status, niin Omanin viranomaiset eivät puutu tähän liikenteeseen, kunhan kaikki tapahtuu päiväsaikaan. Tämänkin totesimme käytännössä toteutuvan, sillä viiden paikkeilla, kun hämärä alkoi jo laskeutua, kaikki loput veneetkin lähtivät liikkeelle ja tyhjät laiturit jäivät odottamaan seuraavan aamun ruljanssia. Seuraavana aamuna olimmekin jo Omanin pääkaupungissa Muscatissa. Sama vuorijono jatkui Muscatiin asti, ja kaupunki näyttikin rakentuneen vuorten välisiin laaksoihin, vailla varsinaista selkeää keskustaa. Tällä kertaa meillä oli vuorossa varustamolta ostettu perinteinen kiertoajelu, joka vei meidät maan sulttaanin virkapalatsille, isoon basaariin sataman kupeessa, valkoisena hohtavalle marmoriselle oopperatalolle ja lopuksi Omanin pitkäaikaisen hallitsijan, sulttaani Qaboosin mukaan nimetylle suurmoskeijalle. Sulttaani Qaboos kuoli vuonna 2020, mutta ehti hallita Omania sitä ennen 49 vuoden ajan, pitempään kuin kukaan muu arabimaiden johtaja. Hänen valtakaudellaan Omanissa tehtiin monia koko kansaa hyödyttäviä yhteiskunnallisia uudistuksia, muun muassa koulutuksen ja terveydenhuollon alueilla, ja siksi häntä arvostetaan edelleen maassa erittäin paljon. Olimme Kaakkois-Aasiassa (mm. Malesiassa ja Bangkokissa) jo nähneet monia basaareja muistuttavia kauppapaikkoja, joista monet tuntuivat ahtailta ja sekavilta. Tämä kiertoajelulla nähty Omanin perinteinen basaari oli miellyttävämpi kokemus. Jo pelkästään historia tuntui olevan enemmän läsnä ja kujien kaupat olivat paremmin järjestettyjä. Myyjät kauppasivat tuotteitaan Omanissakin aktiivisesti, mutta sellaista ahdistavaa pakkomyyntiä, joihin joissain paikoissa törmäsimme, ei ilmennyt. Tinkiäkin mielellään sai, jos osasi. Yhden kauniin puisen tarjottimen ostin ja lisäksi yhden lapis lazuli -kiven, joista molemmista todennäköisesti maksoin ylihintaa. Sinisestä obeliskin muotoisesta kivestä sentään osasin jo tinkiä hieman paremmin. Oppaamme toi meidät lopuksi satamaan ja kertoi, että vaikka oli paastokuukauden, ramadanin, viimeinen tai toiseksi viimeinen päivä, ja hän ei ollut syönyt eikä juonut päivän aikana mitään, hän tunsi silti olonsa virkeäksi. Mekin olimme varustamon neuvojen mukaan välttäneet veden juomista julkisilla paikoilla ja kohteliaisuussyistä pukeuduimme Peten kanssa päiväksi pitkiin housuihin sortsien sijaan, eikä se toisaalta sen kuumemmalta tuntunut, kun housukangas oli hyvin valittu ja hengittävä. En vieläkään tiedä, loppuiko ramadan jo heti seuraavana yönä vai vasta sitä seuraavana, se riippuu kokonaan siitä, kumpana yönä uudenkuun jälkeinen kuunsirppi havaittiin ensimmäisen kerran taivaalla pimeän tultua. Joka tapauksessa ramadan oli jo päättynyt, kun saavuimme Jordanian ainoaan merenrantakaupunkiin Aqabaan, joka on aivan Israelin Eilatin kupeessa. Aqabasta käsin lähdimme tutustumaan Petran historialliseen kaupunkiin, jonka rakennukset on hakattu suoraan kallioon. Mutta tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa. MSC Factor -kisan finaali käytiin Omanin jälkeen yhtenä meripäivänä. Sain kuudesta esiintyjästä kolmanneksi eniten ääniä, ja jäin vain kolmen äänen päähän hopeasijasta, joten tyytyväinen suoritukseen täytyy olla. Kaksi eniten ääniä saanutta (ruotsalainen rokkikukko Mikael ja sveitsiläinen kultakurkku Frederic) pääsivät esiintymään myös laivan teatteriin, joka jäi minulta siis tällä kertaa väliin, vaikka tietenkin olin siellä yleisössä mukana kannustamassa esiintyjiä. Olin itse tyytyväinen, että jännityksen keskellä pystyin esittämään ehjän kappaleen, Heino Kasken Pankakoski-preludin, ja sain niin monelta matkustajalta niin ihanaa palautetta esityksestä, että se jo itsessään oli minulle hieno palkinto. Kaikki finalistit saivat todistuksen, MSC Poesia -laivaa esittävän taulun, MSC-repun ja kymmenen ”kompassirahaa”. Niillä kai saa jotain ostettua risteilyn lopussa jossain tilaisuudessa, näin olen kuullut… Jää nähtäväksi tuokin. Kun euroviisuhuuma edelleen kasvaa, niin tällä kertaa pistän tähän yhden kaikkien aikojen parhaista Suomen edustuskappaleista, Katri Helenan esittämän Katson sineen taivaan. Laivammekin kävi melko lähellä kyseisen vuoden (1979) kisakaupunkia Jerusalemia. Kun jouset alkavat soittaa alkuriffiä, niin kylmät väreet menevät aina käsivarsia pitkin. ”Etsien käy lapsonen maan, tokkopa koskaan juurtua saan.” Katri Helena: Katson sineen taivaan: https://youtu.be/t3b51hwFU6I
0 Comments
Leave a Reply. |