 Panamalaista käsityötä  Rahtilaivoja kulki kanavassa molempiin suuntiin samaan aikaan Panaman Colón Atlantin rannikolla oli varsin nopeasti nähty. Meitä varoiteltiin kaupungin vaaroista, niin Peten kaverit kotopuolesta käsin, kuin muut turistit ja varustamokin täällä paikan päällä. Kelloja ei kuulemma ole hyvä pitää kädessä, ja korut hyvä pitää piilossa. No, Petellä ja minulla ei ole paljon timantteja, mutta käyntimme Panaman maaperällä rajoittui joka tapauksessa satama-alueen turistikauppoihin. Näissä kaupoissa oli myös turistihinnat, vaatteet ja kaikkialla muuallakin vastaan tulevat alkoholit ja hajuvedet eivät näyttäneet silmiini kovinkaan edullisilta. Tämän sinänsä hienon ja houkuttelevasti järjestetyn myymälän ulko-oven pielessä päivysti oikein mukava rouva, joka myi paikallisia käsitöitä. Koska käsityöt ovat minunkin mieleeni, niin ostin häneltä pari pientä tummasta puusta kaiverrettua tarjoilulautasta, jotka ovat kuulemma rouvan miehen tekemiä, paikallisesta puutavarasta. Luulen, että ensimmäistä kertaa elämässäni myös tingin hinnasta, ja rouva tulikin vastaan. Pete sanoi, että hän tuli hinnassa vastaan niin helposti, että enemmänkin olisi voinut tinkiä. Mutta minusta hinta oli ihan käypä, ja astiat myös kauniita ja niissä näkyi juuri sopivasti käsityön jälki. Seuraavana yönä laiva lillui ankkurissa Panaman kanavan edustalla, valmiina tämän päivän koitokseen: siirtymiseen valtamereltä toiselle. Panaman kanava on vuonna 1914 liikenteelle avattu vesiväylä, joka yhdistää Atlantin Karibianmeren Tyyneenmereen, Väli-Amerikan kapeimmalla kohdalla, Panaman kannaksella. Kanavan ajatellaan erottavan myös Pohjois- ja Etelä-Amerikan toisistaan. Valmistuessaan kanava mullisti laivaliikennettä aivan kuten Suezin kanava Egyptissä oli tehnyt aikaisemmin vuonna 1869, kun Etelä-Amerikan tuulisen ja kylmän eteläkärjen kiertämisen sijaan laivat pääsivät turvallisemmissa ja lämpimämmissä oloissa mereltä toiselle. Kanavan historiasta voi hyvin lukea enemmän Wikipediasta, mutta mainitsen tässä kuitenkin, että kanava vaati suunnattomasti kuolonuhreja, sillä rakentaminen mutaisessa ja märässä sademetsässä aiheutti maanvyöryjä ja kosteassa ilmastossa keltakuume ja malaria levisivät. Yhden arvion mukaan jopa 22 000 ihmistä menetti henkensä kanavan rakennuksen alkuvaiheessa, kun kanavasta vielä suunniteltiin merenpinnan tasossa kulkevaa vesiväylää. Kanavan rakentaminen onnistui vasta, kun se päätettiin toteuttaa suluilla, ja työ oli siirtynyt ranskalaisilta yhdysvaltalaisille. Yhdysvallat myös vastasi kanavan toiminnasta lähes koko 1900-luvun ajan, mutta siirtymäajan jälkeen kanava siirtyi Panaman valtiolle vuoden 1999 lopussa. Nykyään kanava tuottaa kolmasosan Panaman tuloista. Heräsimme tänä aamuna hyvin poikkeukselliseen aikaan jo puoli viideltä, sillä laiva oli aloittamassa sulutuksen jo aamulla klo 5. Nousimme kolmen sulkukammion kautta vajaat 30 metriä merenpinnan yläpuolelle Gatúnin tekojärvelle, ja jatkoimme kohti Tyynenmeren puoleisia sulkuja, jonne saavuimme iltapäivällä klo 13 paikkeilla. Koska tämäkin päivä laskettiin ”meripäiväksi”, myös elementtien välinen kilpailu pidettiin normaaliin aikaan aamupäivällä. Pete oli aamun herätyksestä niin pöllämystynyt, että nukkui sillä välin, kun minä yritin osua pallolla pyramidin muotoon asetettuihin ”säilyketölkkeihin”, en tosin osunut kertaakaan. Vaikka tämän kertaisen kilpailutehtävän nimi oli ”Mission impossible” (”Mahdoton tehtävä”), joukkuekaverini Tuli-joukkueesta onnistuivat minua paremmin, ja olimme jaetulla toisella sijalla yhteensä 16 kaadetulla tölkillä. Varsinaisessa yhteenlasketussa kilpailutilanteessa Ilma-joukkue on reilusti muita edellä, mutta vaikuttaa siltä, että tuohon joukkueeseen ovat päätyneetkin kaikkein kilpailuhenkisimmät ja kilpailun vakavimmin ottavat kanssamatkustajat. Me Tuli-joukkueessa olemme keskittyneet pitämään enemmän hauskaa :) Kun olin käynyt ravistelemassa Peten hereille, kävimme jälleen salaattilounaalla ja seurasimme jälleen sulutusta ja otimme muutamia ihan mukavasti onnistuneita nopeutettuja videoita sulutuksesta, joita pääset katsomaan Peten Facebook-päivityksistä (Pete Lassy). Valtavien rahtilaivojen ja pienemmässä määrin myös matkustajalaivojen siirtyminen näppärästi sulkuihin ja niistä eteenpäin on kyllä vaikuttava näky, ja tehokkuutta ja tarkkuutta, jolla kanavaa operoidaan, on pakko ihailla. Nyt olemme kuuman kostealla Tyynellämerellä ja jatkamme vielä hetken etelään päin, kun kierrämme Panaman kannaksen eteläisimmän mutkan. Siitä jatkamme pitkin Väli-Amerikan rannikkoa luoteeseen, kohti Meksikoa ja Yhdysvaltoja. Matkalla tosin käymme vielä Costa Ricassa, Nicaraguassa ja Guatemalassa. Niistä myöhemmin lisää. Miami on tähän asti ollut läntisin kolkka maailmassa, jossa olen käynyt. Panaman kanava on lähestulkoon samoilla pituuspiireillä Miamin kanssa, joten kun jatkamme tästä vielä matkaa, niin siirryn lännemmäksi, kuin koskaan tätä ennen. Siksi tämän kertaisena musiikkina on Annie Lennoxin esittämä kappale Into the West (”Länteen”). Kappale julkaistiin Taru Sormusten Herrasta -elokuvasaagan viimeisen kolmannen osan, Kuninkaan paluu, loppumusiikkina, ja kertoo harmaiden laivojen lähtemisestä Keski-Maasta. Kappaleesta on minulle tullut tärkeä, sillä kuten elokuvassakin, se kertoo eroamisen ja jäähyväisten jättämisen vaikeudesta, ehkä myös kuolemasta ja jälleennäkemisen toivosta. Huolimatta haikeasta sävystään, se on jonkinlainen ”voimabiisi”, jonka kanssa voi halutessaan miettiä syntyjä syviä. Annie Lennox: Into the West: https://youtu.be/UoVaK2NXmJA  Panaman rannikkoa Tyynenmeren puolella
0 Comments
Leave a Reply. |