Piinaava kana

Ensiksi täytyy pyytää anteeksi kuvien puuttumista edellisistä blogikirjoituksista. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että syynä on kanan kirous. Kun jokunen päivä tein päivitystä Singaporesta ja kerroin, kuinka olimme syöneet siellä paikallisessa ravintolassa aterian, jonka yksi ruokalaji oli kokonaisena (mutta paloiteltuna) pöytään kannettu kypsennetty kana. Sen silmätkin tuntuivat seuraavaan ympäristöään. Blogikirjoitusta nettiin ladatessani yritin normaaliin tapaan lisätä kuvia kirjoituksen oheen, mutta sitten tapahtui jotain kummallista. Ensin näytti aivan normaalisti siltä, että kirjoituksessa on kolme kuvaa: yksi, jossa makaan väsyneenä sängyllä, toinen kuva, jossa rentoudun keinussa hiekkarannalla ja kolmas kuva edellä mainitusta kanasta lautasella. Kun sitten julkaisin kirjoituksen nettiin, hiekkarantakuva olikin muuttunut myös kanakuvaksi! (Ja sen alla oli kuitenkin teksti ”rentoutumassa Koh Samuin hiekkarannalla”, joka lisäsi tilanteeseen oman makaaberin vivahteensa.) 
 
Tämän jälkeen vaikka tein mitä tahansa (otin kuvat pois, latasin uudestaan, siirsin uuteen paikkaan kansiossa, jätin kanan kokonaan pois yms. yms.) niin aina se kana vain ilmestyi kuviin kummittelemaan. Sama toistui myös toissapäivänä, kun tein päivitystä Malesiasta. En edes koskenut koko kanakuvaan, vaan yritin lisätä muita kuvia kirjoituksen oheen, mutta heti ensimmäinen muuttui jo ennen julkaisua paistetuksi kanaksi lautasella!! En siis tiedä, saanko lisättyä näihin loppuihin teksteihin kuvia, mutta näette silti kuvia matkasta myös Peten Facebook-päivityksistä (Pete Lassy).
 
Pyydän anteeksi kanalta: en henkilökohtaisesti halunnut sinulle mitään pahaa, ja olit hyvän makuinen, ja arvostan, että annoit elämäsi, jotta me nälkäiset turistit saisimme ruokaa ja ravintoa. Toivon, että elit hyvän elämän ennen pataan päätymistä. En julkaise kuvaasi enää internetissä, vaan kunnioitan muistoasi. Katsotaan sitten Suomeen päästyäni, oletko leppynyt ja annat minun julkaista myös muita kuvia kirjoituksissani.
 
(Ja jos kanan kirous jatkuu, saatan olla yhteydessä myös kotisivukoneen palveluntarjoajaan.) 
 
Euroviisuhuuman yltyessä Suomessa matkamme jatkuu täällä kuuman kostealla Intian valtamerellä. Eilisestä olisimme varmasti saaneet palkinnon kategoriassa ”Paras pintaraapaisu”, kun vietimme päivän Colombossa, Sri Lankan pääkaupungissa. Kiinnityimme laituriin vasta vähän ennen puoltapäivää ja retkemme oli alkamassa klo 14.30, joten aamulla saimme nukkua rauhassa ja käydä aamiaisella rennon aikataulun mukaan. Kävin myös soittamassa pianoa, sillä perjantainen semifinaali lähestyy. Saa nähdä, päättyykö soittotaival kananlentoon, ja jatkuuko kanan kirous. Siis ihan kirjaimellisesti: aion esittää pianosovituksen Kananlento-elokuvan soundtrackilta, Building the Crate, ”Kopan rakentaminen”. Elokuvassa kanat ovat lopulta saaneet tarpeekseen ja uhka rouva Piipun kanapiiraaseen joutumisesta jouduttaa asioita. Tiput muokkaavat kanakopista lentolaitteen, jolla lentävät vapauteen, ja kappaleen määrätietoisuus kertoo hauskalla tavalla juuri tuon ”lentävän laatikon” rakentamisesta. Saa nähdä, uppoaako tarina yleisöön pelkän musiikin välityksellä.
 
Retkemme Colombossa alkoi laivan viereltä, jossa nousimme ilmastoituun bussiin. Lähdimme kiertämään Colombon katuja ja bussi ajoi mukavan hitaasti, osittain liikenteestä johtuen, osittain tarkoituksella, jotta saisimme räpsittyä kuvia bussista käsin. Hyvin pian kävi selväksi, että Colombon kadut ovat täynnä tuktuk-takseja, niitä oli joka paikassa, minne vain silmät käänsi. Aika näppäriltä ne vaikuttivatkin kapeilla kaduilla, mutta en tiedä niiden turvallisuudesta, ainakaan niissä ei taida kovin hääppöisiä turvatyynyjä olla. Toiset suomalaiset, Mikko ja Katri, kertoivat myös myöhemmin, että niiden kuljettajat olivat ahdistavuuteen asti määrätietoisia tyrkyttäessään matkoja jalankulkijoille. Itseänikin ahdistaisi suunnattomasti, jos pelkkä moninkertainen ystävällinen ”kiitos ei” kaikuu kuuroille korville ja joutuisin käytännössä ärtymään kieltäytyessäni kyydistä.
 
Bussikyytimme jatkui läpi eri kaupunginosien, ja näimme sekä pienten basaarien täyttämiä kujia kuin hienompaakin asuinaluetta. Pakolliset valokuvat paikallisista temppeleistä ja moskeijoista saimme näppärästi myös bussin kyydistä, ja jälleen näimme yhden seisovan ja yhden istuvan Buddha-patsaan. Retkeen sisältyi yksi 20 minuutin kuvaustauko Sri Lankan itsenäisyyden kunniaksi rakennetun paviljongin luona, jonka edessä oli myös itsenäisyyden ajan ensimmäisen pääministerin patsas. Colombossa näytti olevan jäljellä melko paljon Britannian siirtomaa-ajan rakennuksia 1900-luvun alusta ja myös vanhempia 1800-luvun puolelta. Ennen Britanniaa maa ehti olla myös Portugalin ja Hollannin vallan alla, ja näidenkin muistumia näimme kaupungilla, muun muassa ”Hollantilaisen sairaalan”. 
 
Runsaan kahden tunnin kiertelyn jälkeen bussi toi meidät takaisin laivalle, ja vaikka meillä olisi ollut vielä vajaa nelisen tuntia aikaa lähteä omatoimisestikin kaupungille, päätimme rentoutua loppuillan laivalla. En silti aavistanut, kuinka rennoksi ilta lopulta päättyi. Ajattelin tuntia ennen illallista ottaa pienet torkut, mutta puolen tunnin unien jälkeen, kun olisi pitänyt alkaa vaihtaa vähän siistimpää paitaa päälle, olin niin puulla päähän lyöty, että päätin jäädä nukkumaan hyttiin. Pete kävi sentään buffetissa haukkaamassa jotain iltapalaa. Tuskin edes huomasin, kun hän palasi hyttiin nukkumaan. Tähän liittyy vielä se, että eilisiltana myös kelloja siirrettiin puolitoista tuntia taaksepäin seuraavan sataman, Dubain, aikaan ja se tarkoitti sitä, että käytännössä olin mennyt nukkumaan jo puoli seitsemältä illalla! Ilmeisesti kuuma ja kostea sää vei lopulta mehut meikäläisestä, vaikka retkikin oli tehty ilmastoidun bussin kyydissä. Nukuin sujuvasti tähän aamuun klo 8 asti. Ihan hirvittää moinen unen määrä, mutta toisaalta nyt on olo virkeä ja hyvä.
 
Kun tuo kana jäi kummittelemaan matkalle, niin valitaan musiikkikin tällä kertaa eläinten näkökulmasta. Oheinen ranskalaisen Francis Cabrelin kappale La Corrida kertoo härkätaistelusta härän näkökulmasta: kuinka härkä muistelee ensin elämäänsä Andalusian niityillä, ja joutuessaan areenalle kuulee hurraa-huudot ja ajattelee, että joku kummallisesti pukeutunut ukko heiluu siellä mukana. Pian totuus paljastuu, ja asetelma näyttäytyy härälle tuskallisen epäreiluna, ja lopulta se vain toivoo, että koko julma näytelmä saataisiin päätökseen kuumalla hiekalla. Tiedän, että Espanjassa on pitkät perinteet härkätaistelujen suhteen ja että sitä pidetään kulttuurisena ja myös taiteellisena pääomana ja aarteena, mutta tällä kertaa haluan silti nostaa esiin myös tämän härän näkökulman asiaan. Kuulin kappaleen Ranskassa jo vaihto-oppilasvuoteni aikana 1995, kun se oli vasta julkaistu, ja ostin koko levynkin tuolloin itselleni. 
 
Francis Cabrel: La Corrida: https://youtu.be/jtssC13qIsM