 Huonekalujen valmistusta käsityöläispajassa Hello, Vietnam! Hongkongin jälkeen vietimme yhden meripäivän ennen saapumista Vietnamiin. Japanissa ja Koreassa olin tarvinnut välillä jo pitkähihaista paitaa päällä, Hongkongissa oli mukavan leppoisa kesäkeli, mutta yhden meripäivän aikana sää ehti muuttua jälleen helteiseksi, ja Vietnamissa oli jälleen todella kuuma. Kuumuuteenkin tosin tottuu vähitellen. Vietimme kolme peräkkäistä päivää eri satamissa ja aikataulu oli aika hektinen retkien kanssa. Täytyy ihan miettiä, mitä näimme missäkin, ja siinä mielessä näitä onkin hyvä kirjoittaa ylös, niin voi palata sitten tapahtumiin vuosienkin päästä. Ensimmäinen satama oli Keski-Vietnamissa sijaitseva Da Nang, joka on suuri yli miljoonan asukkaan kaupunki, mutta Vietnamin mittakaavassa silti pieni paikka, kun koko maassa asuu vähän yli 100 miljoonaa ihmistä. Da Nang on myös Vietnamin merkittävimpiä rahtisatamia ja sen huomasi paikan päällä konttien määrästä ja siitä, että satama-alueella ei saanut edes kävellä omatoimisesti vaan laivalta piti siirtyä sataman ulkoporteille busseilla. Meillä oli jälleen sigthseeing-retki varattuna, ja lähdimme aamutuimaan liikkeelle. Retkioppaamme Dao osasi kertoa kattavasti maan kulttuurista ja nähtävyyksistä, ja opetti meille myös muutaman fraasin vietnamiksi, mutta saa nähdä, muistanko enää mitään, kun palaan Suomeen. Jostain syystä Vietnamista jäi erityisesti mieleen buddhalaiset temppelit: vierailimme joka satamassa yhdessä tällaisessa, ja Da Nangissa oli yksi korkeimmista Buddha-patsaista, 67 metriä korkea. Vaikka olimme käyneet jo Japanissa ja Koreassa erilaisissa temppeleissä (Japanissa šintolaisissa ja Koreassa buddhalaisessa), niin Vietnamin temppelit tekivät isomman vaikutuksen. Yksi merkittävä syy tähän saattaa olla se, että Vietnamissa oli tilaa liikkua, kun väkeä ei ollut tungokseen asti, sai katsella rauhassa rakennuksia ja patsaita ja pysähtyä myös omien ajatustensa ääreen. Kun olin erään buddhalaisen temppelin sisällä Buddhan patsaan edessä, se tuntui katsovan minua ylhäältä kovin lempeästi, enkä ihmetellyt, että ihmiset saavat nykymaailman kiireen keskellä lohtua ja voimia tällaisesta mahdollisuudesta rauhoittua hetkeksi hiljaisessa ja kauniissa ympäristössä. Buddhalaisuuteen liittyy tietenkin paljon muutakin, ja yhtenä retkipäivänä toinen opas kertoi meille hieman buddhalaisuuden eri suuntauksista, mutta silti tällaisena perustavisluterilaisenakin onnistuin aistimaan jotain näiden temppelien ”pyhyydestä”. Pysähtyminen ja nykyhetken huomaaminen ja erityisesti sen hyväksyminen sellaisena kuin se on, märehtimättä menneisyyttä tai liikaa huolehtimatta huomisesta, on yksi buddhalaisuuden ja yleisesti meditaation kulmakivistä, ja olisi varmaan terveellistä meille kaikille uskontoon tai aatemaailmaan katsomatta. Toisaalta veljeni on aina sanonut, että kultainen keskitie on kaikkein paras ja sitä voi soveltaa ihan kaikkeen. Historiaa ei siis saa unohtaa (vaikka sitä ei märehtisikään) ja tulevaisuutta on hyvä suunnitella (vaikka siitä ei ottaisi liikaa stressiä). Että tällainen keittiöfilosofia tähän väliin :D Da Nangin muita nähtävyyksiä oli kaupungin pitkä hiekkaranta, jossa näimme erilaisia kalastusaluksia pienistä sympaattisista soutuveneistä isompiin laivoihin, näyttävä keltainen lohikäärmesilta, josta on kuulemma tullut kaupungin maamerkki, ja ruuhkainen ja vilkas kauppahalli, jonka myyntitiskit oli ladattu niin täyteen ruokaa, vaatteita, kenkiä ja muita tavaroita, että saatoin vain ihmetellä, miten väliin mahtui enää edes kulkemaan. Kun palasimme kierrokselta, kuuntelimme bussin kaiuttimista yhden kappaleen, jonka opas halusi meille esitellä, Hello Vietnam, jonka esittäjä on Quynh Anh. Laulun kertoja on pakolaiseksi lähtenyt tyttö, joka on kasvanut aikuiseksi muualla, ja toivoo laulussa saavansa tietää enemmän juuristaan ja muistuttaa myös siitä, että Vietnam on muutakin kuin Vietnamin sota ja sen seuraukset. Hyvin koskettava laulu, jonka voitte kuunnella linkin kautta tämän blogikirjoituksen lopussa. Itse en ollut ajatellut Vietnamia lähtökohtaisestikaan pelkän sotahistorian kautta, vaan tiesin, että maassa on paljon kauniita maisemia ja vuoria ja toisaalta pitkiä hiekkarantoja ja sademetsää. Se, mitä en tiennyt oli esimerkiksi mopojen, skoottereiden ja moottoripyörien määrä. Niitä oli valtavasti. Esimerkiksi Saigonissa (viralliselta nimeltään Ho Chi Minh City, mutta josta paikallisetkin käyttävät ranskalaisten sille 1800-luvulla antamaa nimeä Saigon) on kuulemma yli 10 miljoonaa ihmistä ja heistä yhdeksällä miljoonalla on vähintään yksi kaksipyöräinen. Mopoja näkyikin katukuvassa joka puolella, mutta toisaalta ne ovat varmasti myös paljon näppärämpiä eivätkä juutu niin herkästi ruuhkaan kuin autot. Välillä nelihenkiset perheetkin kulkivat kätevästi moottoripyörällä. Pikkuiset olivat isän tai äidin edessä ja oppivat siis jo pienestä pitäen maan liikennekulttuurin. Toinen kaupunki, jossa kävimme oli Nha Trang, Da Nangista etelään. Siellä ei ollut tarpeeksi syvää satamaa MSC Poesialle, joten meidät siirrettiin yhteysaluksilla (tendereillä) rantaan. Yhteysaluksina käytetään tällaisissa tapauksissa laivan omia pelastusveneitä, ja mielenkiintoista päästä näkemään nekin, vaikka tietenkin siirtymiin kuluu vähän enemmän aikaa. Temppelivierailun lisäksi vierailimme alueella, jossa erilaiset käsityöläiset esittelivät taitojaan ja tuotteitaan, kauniin puutarhan katveessa. Oli mielenkiintoista ymmärtää ja nähdä ihmisiä, jotka oikeasti tekevät esimerkiksi niitä rottinkikalusteita, joita me sitten Suomessa ostamme parvekkeillemme ja terasseillemme. Kolmantena päivänä olimme jo päässeet Etelä-Vietnamiin ja Saigoniin. Kaupunki ei ole aivan rannikolla, vaan sinne on satamasta vajaan parin tunnin bussimatka. Kaikki olivat pelotelleet, kuinka kaoottinen Saigon olisi ruuhkaisine katuineen ja valtavine ihmismäärineen, mutta meistä Peten kanssa se näytti oikeastaan hyvinkin, jos ei nyt rauhalliselta, niin kiinnostavalta paikalta, ja meistä liikenne ei ollut juuri kaoottisempaa kuin mitä muissa suurkaupungeissa olemme jo nähneet. Meitä ilahdutti viihtyisien kahviloiden ja ravintoloiden suuri määrä ja ajattelimme, että kyllä siellä voisi hyvinkin käydä vielä uudestaankin joskus. Päivän aikana näimme jälleen yhden temppelin, kävimme retkeen kuuluvalla oikein maukkaalla lounaalla paikallisessa buffet-ravintolassa ja tutustuimme vielä yhteen valtavaan kauppahalliin. Näimme mahtipontisen ja näyttävän, mutta samalla tässä omassa mahtipontisuudessaan maan kommunistisesta valtapuolueesta muistuttavan Itsenäisyyden palatsin, lisäksi näimme pari rakennusta Ranskan siirtomaa-ajalta (kun aluetta kutsuttiin Ranskan Indokiinaksi): katedraalin ja postitoimiston, jotka olivat säilyneet 1800-luvulta tähän päivään. Oppaamme Saigonissa kertoi, että kaupunki on parhaillaan kovan muutoksen keskellä ja uutta rakennetaan kovaa vauhtia ja että jos tulisimme esimerkiksi muutaman vuoden päästä uudestaan, emme enää tuntisi kaupunkia entisekseen. Ehkä näin onkin. Jos tulisin vielä tulevaisuudessa uudelleen Vietnamiin, haluaisin nähdä Pohjois-Vietnamin maisemia, kuuluisan Halonginlahden, jossa saaret nousevat merestä pystysuorina jyrkänteinä ja toisaalta maaseudun porrastettuja riisinviljelymaisemia. Nyt vietämme jälleen yhtä meripäivää. Tämä päivä on mennyt täysin hytissä pötkötellen, sillä eilen meillä oli toisen suomalaisen pariskunnan kanssa myöhään yöhön venyneet vaalitulosvalvojaiset (eli hyttibileet). Seurasimme netin kautta Ylen vaalilähetystä Mikon ja Katrin hytissä skumpan ja suolapalojen kera jälkiruokia unohtamatta. Suuri kiitos Mikolle ja Katrille. On ollut vilpitön ilo saada tutustua teihin tämän matkan aikana! Huomenna saavumme Bangkokin satamakaupunkiin ja meillä on bussikuljetus keskustaan, ja pääsemme tutustumaan kaupunkiin omatoimisesti. Quynh Anh: Hello Vietnam: https://youtu.be/WwOY1o16T4s  Vaalivalvojaiset aka hyttibileet Mikon ja Katrin luona
0 Comments
Leave a Reply. |
