ympyrä sulkeutuu

Personal trainer Ashwinin seurassa laivan kuntosalilla

Tänään on risteilyn viimeinen kokonainen päivä, olemme tänään Rooman satamakaupungissa Civitavecchiassa, jossa ensimmäiset maailmanympärimatkaajat jäävät pois, mutta me jatkamme täältä vielä yhden yön yli takaisin lähtökaupunkiimme Genovaan. En ole vielä ehtinyt kertoa, millaista oli Jordanian Aqabassa ja Petrassa, ja ehdimme kipaista eilen Kreikan Kreetallakin. Rakkaat lukijat, älkää huolestuko, näidenkin vuoro tulee vielä, mutta nyt matkan lähestyessä loppuaan on aika keskittyä vielä kerran tähän laivaan, kelluvaan väliaikaiseen kotiimme MSC Poesiaan, ja sen mahtavaan henkilökuntaan.
 
Aloitetaan kuntosalilta. Jo ennen matkaa olin ostanut risteilyyn mukaan paketin, joka sisälsi 16 tapaamista personal trainerin kanssa ja kolme kehonkoostumusmittausta. Tiesin, että laivalla tullaan syömään usein ja hyvin ja ehkä jokunen alkoholipitoinen juomakin tulee nautittua, ja niinpä pääasiallinen tavoitteeni ennen reissua oli yrittää lähinnä ylläpitää lähtökuntoa. Nyt jälkikäteen ajatellen tuo personal trainerin palkkaaminen risteilyn alkupuoliskon ajaksi oli varmaan kaikkein paras yksittäinen päätös, jonka risteilyn suhteen tein. Parilla ensimmäisellä tunnin mittaisella tapaamisella kunto-ohjaaja Ashwinin kanssa huomasin olevani niin huonossa kunnossa, että tulin salilta hoippuen takaisin hyttiin, vaikka mitään ihan kauhean ihmeellistä ei edes tehty. Koska aikataulut oli kuitenkin jo sovittu hyvissä ajoin, niin seuraaviinkin tapaamisiin oli kuitenkin lähdettävä, vaikka paljon mieluummin olisin jäänyt hyttiin pötköttelemään. Ja tässä piilee juuri tuon paketin hyödyllisyys ja merkitys. Tapasin Ashwinin alkuristeilyn aikana keskimäärin 2-3 kertaa viikossa, joten sovittuja tapaamisia riitti tammikuun alusta aina helmikuun loppupuolelle asti. Tämä oli riittävä aika siihen, että huomasin itsekin jo pientä muutosta omassa jaksamisessani. Jaksoin tehdä hieman useampia punnerruksia, nostaa hieman painavampia käsipainoja, enkä hengästynyt enää niin helposti pyörtymispisteeseen asti. Kun kaikki 16 henkilökohtaista tapaamiskertaa oli käytetty, niin Ashwin oli jo ehtinyt niin monta kertaa kädestä pitäen opastaa liikkeiden tekemisessä, että salille menosta alkoi tulla jo sopiva rutiini, eivätkä telineessä lojuvat painot enää näyttäneet pieniltä mustilta möröiltä.
 
Niinpä olen jatkanut salilla käymistä näihin risteilyn viimeisiin päiviin asti kutakuinkin säännöllisesti, ehkä noin joka toinen tai joka kolmas päivä. Välillä olen myös kävellyt juoksumatolla ”ylämäkeen” parikymmentä minuuttia treenin yhteydessä, ja edelleen myös Ashwin on ollut salilla kannustamassa ja neuvomassa, vaikka ei olekaan enää kokonaisia tunteja ohjannut pelkästään minua. Kehonkoostumusanalyysit tehtiin risteilyn alussa, puolessavälissä ja nyt lopussa. Niiden mukaan minulle on tullut lisää painoa risteilyn aikana, mutta samaan aikaan kokonaislihasmassa on lisääntynyt viitisen kiloa. Suhteellisesti suurin osa uudesta lihasmassasta on tullut käsivarsiin ja hartioihin, mutta lisäystä on myös jaloissa ja keskikehossa. Kehon rasvaprosentti on hieman pienentynyt. Olen ennen kaikkea iloinen siitä, että olen jaksanut käydä säännöllisesti kuntoilemassa ja tarkoitus on jatkaa tätä uutta rutiinia kotiin päästyäkin. Kuten aina ennenkin, vasta tulevaisuus kertoo, miten kävi. 
 
Laivalla on noin kymmenen hengen tiimi, entertainment staff eli ”viihdeporukka”, joka on järjestänyt koko risteilyn ajan hyvin monipuolista ohjelmaa. Elementtien välinen kisa oli heidän käsialaansa ja toissapäivänä kilpailimme viimeistä kertaa joukkueemme mukana Zebra-loungessa (aurinkokansi oli tuona päivänä jo liian kylmä ja tuulinen). Tällä kertaa ammuimme pingispalloja pahvimukeista ja ilmapalloista tehdyillä ”singoilla” yrittäen osua maalialueella oleviin pisteytettyihin pahvimukeihin. Se oli hauskempaa, kuin miltä kuulostaa kirjoitettuna. Joukkueemme sijoittui vahvalla rutiinilla toiseksi viimeiseksi, ja kokonaiskilpailussa taisimme myös jäädä jonnekin häntäpäähän, mutta sillä ei ole väliä. Kaikkein paras anti noissa kilpailuissa on ollut, kun on päässyt tutustumaan niiden kautta muihin matkustajiin. Kun pelin aikana tulee tutuksi, niin muuallakin laivalla ja retkillä on ollut helpompi aloittaa keskusteluja ja vaihtaa kokemuksia niin matkan ajalta kuin muutenkin elämästä. Suurimpaan osaan näistä tutuista ei varmaan tule oltua enää yhteydessä matkan jälkeen, mutta se ei silti mielestäni vähennä näiden kohtaamisten arvoa ja yhteisöllisyyttä. Vähän niin kuin asiakaspalvelu töissä: voi olla, että ihmistä ei näe enää koskaan uudestaan, mutta on aina parempi kohdata jokainen silti yksilönä ja ihmisenä ja omana itsenään eikä vain yhtenä lenkkinä loppumattomassa jonossa.
 
Viihdeporukan merkitys ihmisten välisen jännityksen poistajana korostui myös, kun sveitsiläinen Fred (sama mies, joka voitti Factor-kisan) kertoi, että oli nyt vasta ihan viimeisten viikkojen aikana jutellut erään yksin matkustavan miehen kanssa. Mies oli kertonut, että hänellä oli ollut vähän yksinäistä, kun ei ollut tutustunut matkan aikana kehenkään. Tämä kuulostaa surulliselta, ja pistää miettimään, että jos esimerkiksi joskus tällaiselle risteilylle saapuisin itse uudestaan, niin voisin vielä rohkeammin jutella vähän kaikkien kanssa (ja varsinkin niiden kanssa, jotka näyttävät liikkuvan yksin), sillä jollekulle pienelläkin keskustelulla voi olla iso merkitys ja se voi auttaa jotakuta myös rohkaisemaan mielensä. Sen lisäksi, että viihdeporukka järjesti tuon elementtikisan, he järjestivät iltapäivisin aurinkokannella muita seurapelejä, meripäivinä tietokilpailuja, tanssitunteja- ja kilpailuja, erilaisia askartelutunteja, ja iltaisin illallisen jälkeen erilaisia teemabileitä. Myös tuo MSC Factor -kisa oli heidän käsialaansa. Siinä mielessä voisin kuvitella, että jokaiselle löytyisi jotain mieluista tekemistä laivan ohjelmasta, kun vain ottaa ensimmäisen askeleen ja lähtee rohkeasti mukaan katsomaan.
 
Sitten muutama sana laivan teatteriesityksistä. Ne olivat mielestäni erittäin korkealaatuisia, ja niitä oli paljon. Toissailtainen esitys laivan teatterissa oli gaalaillan juhlaesitys ja samalla risteilyn sadas teatterishow. Se oli aivan häkellyttävän hyvä. Sen lisäksi, että laivan vakituiset tanssijat ja laulajat ovat erittäin ammattitaitoisia ja esitykset tarkasti hiottuja (en ymmärrä missä välissä he niitä ehtivät hioa… ehkä se vain kertoo tosiaan rautaisesta ammattitaidosta, että lyhyessä ajassa saadaan aikaan priimaa), mukana on ollut erilaisia akrobaatteja, voimamiehiä ja -naisia, sirkustaiteilijoita, koomikoita, vierailevia laulajia, taikureita ja monia muita. On pakko todeta olevansa hyvin etuoikeutettu, kun on saanut olla mukana seuraamassa tällaista kokonaisuutta ja taidonnäytettä koko laivan tiimiltä. 
 
Ja vielä laivan ravintoloista, niitäkin on pakko edelleen kehua. Ruoka on ollut vaihtelevaa ja kauniisti esille laitettua ja myös illallisravintolamme omasta päätarjoilijastamme Ansuriasta on tullut jo ystävä minulle ja Petelle. Hän on kertonut välillä myös omasta elämästään Mauritiuksella ja on halunnut joka päivä vilpittömästi kuulla kuulumisiamme ja mitä olemme nähneet ja tehneet (”olemme hänen silmänsä laivan ulkopuolella”, niin hän sanoi). Olemme vaihtaneet hänenkin kanssaan yhteystietoja ja olemme pyytäneet, että jos hän jossain vaiheessa tulee käymään laivalla Helsingissä, niin muistaisi kertoa hyvissä ajoin, niin voisimme olla häntä vastassa satamassa vaikka vain lyhyestikin. Alun perin hänen piti olla jo nyt toukokuussa Poesian kyydissä Suomessa, mutta perhesyyt vievätkin hänet ennakoitua aiemmin Mauritiukselle, joten tällä kertaa emme päässeet esittelemään hänelle Helsinkiä.
 
Yksi osoitus hyvästä ruoasta on ollut myös se, että minun ei ole tehnyt kertaakaan laivaan nousun jälkeen mieli suklaata, mikä on hämmästyttänyt ehkä eniten minut itseni. Suurin osa tutuistani tietää, millainen suklaa-addikti olen tai ainakin luulin olevani. Ilmeisesti suklaanhimoni on johtunut ainoastaan siitä, että en ole syönyt tarpeeksi ”oikeaa ruokaa”, ja nyt kun lopulta syö riittävän monipuolisesti ja säännöllisesti kunnon ruokaa, niin herkkuja tekee automaattisesti mieli vähemmän. Sinänsä hyvä opetus kotiinpaluuta silmälläpitäen, mutta vaatii tietenkin kotona uusien rutiinien opettelua, jos toiveena ei ole palata Fazerin sininen -ruokavalioon. 
 
Laivan ravintolahenkilökunnan palveluasenne ja asioista huolehtiminen loppuun asti näkyi myös silloin, kun jo ennen risteilyä varaamamme ja ostamamme sushipaketti peruttiin laivalla sen vuoksi, että sushi-ravintola ei avautunut risteilyn aikana kertaakaan. Se oli harmi, mutta ei haitannut paljon, koska koko maksu luonnollisesti palautettiin hyttitilillemme risteilyn aikana. Laivan keittiöpäällikkö halusi kuitenkin vielä hyvitykseksi tarjota meille erikseen valmistetun sushi-lounaan yhtenä päivänä ja niinpä eilen meidät kutsuttiin erikseen aivan omasta sisäänkäynnistä laivan lounasravintolaan, jonne meille oli järjestetty oma yksityinen kahden hengen pöytä. Sushit olivat todella hyviä ja ravintolan hovimestari kävi itse tarjoilemassa meille ruoan ja viinit. Meille tuli todella sellainen olo, että emme olleet vain jotkut asiakkaat muiden joukossa, vaan että meidät oli muistettu yksilöllisesti ja olimme luonnollisesti hyvin iloisia ja otettuja tästä huomiosta. Hovimestari tosin paljasti meille myös, että meille oli järjestetty yksityispöytä myös siksi, että jos laivan muut matkustajat olisivat nähneet meidät maittavan sushilautasen äärellä, hekin olisivat halunneet samanlaiset. 
 
Kaiken kaikkiaan risteily on siis mennyt todella hyvin ja on pakko sanoa, että vaikka odotimmekin ikimuistoista kokemusta, niin matka on jopa ylittänyt odotuksemme. On pakko myös todeta, että vaikka näimme maailmaa monelta kantilta, kävimme upeissa kohteissa, tutustuimme eri kulttuureihin, näimme maailman suurimpia ja suosituimpia turistikohteita ja myös köyhempiä ja yksinkertaisempia alueita, niin kaikesta huolimatta minulle ehkä suurin kokemus oli itse laivaelämä, rentous, hyvä mieli ja kaikki tapaamamme uudet ihmiset. Vaikka laivalla oli yli kaksituhatta matkustajaa ja lähes tuhat henkilökunnan jäsentä, niin risteilyn aikaista yhteisöllisyyttä ja keskinäistä hyvää mieltä on hankala sanoin kuvailla tekstissä. Kaikkein iloisimpia olemme Peten kanssa olleet kahdesta uudesta ystävästämme tamperelaisista Mikosta ja Katrista, joiden kanssa ehdimme viettää monia ikimuistoisia hetkiä laivalla ja laivan ulkopuolellakin.
 
Huomenna kun pääsemme Genovaan, vietämme siellä kaksi yötä, ennen paluulentoamme Helsinkiin ja kyytiä Kotkaan. Ismo tulee meitä vastaan, odotan jälleennäkemistä hyvin paljon. 
 
Jotkut työkaverit ovat ehkä odottaneet, että koska tähän blogiin ilmaantuu Nicki Minaj ja hänen kappaleensa Va Va Voom, kun kerran joskus siitä töissä satuin mainitsemaan... Kappalehan ei oikeastaan sovi yhtään mihinkään ja on ärsyttävä (mutta silti jollain lailla koukuttava) renkutus, ja jostain syystä kuuntelen sen aina välillä. Nyt on siis ihan yhtä hyvä hetki, kuin koska tahansa.
 
Nicki Minaj: Va Va Voom: https://youtu.be/3U72hzeBLOw

Tarjoilijamme Ansuria vasemmalla ja assistentti Ade oikealla